16.9.2024
Kompostitarkastuksissa sai neuvoja ja opastusta kompostointiin – viidesosalla kotitalouksista oli puutteita biojätehuollossa
Tarkastusta omalle kompostorille oli jopa odotettu
Kompostitarkastuksiin suhtauduttiin myönteisesti ja kiinnostuneesti. Tarkastusta omalle kompostorille oli jopa odotettu. Kompostointi on monelle mielekäs tapa kierrättää taloudessa syntyvä biojäte hyödynnettäväksi omassa puutarhassa ravinteikkaan kompostimullan muodossa.
– Monet myös kokivat, että tarkastustilanne oli hyvä tilaisuus saada neuvoja ja opastusta kompostointiin tai muuhun jätehuoltoon liittyvästä asiasta, kertoo johtava jätehuoltosuunnittelija Saana Minkkinen.
Kompostitarkastuksilla tarkastetaan kompostorin asianmukaisuus, eli onko kompostori tiivis, suljettu ja ilmastoitu. Ympärivuotisessa käytössä olevan kompostorin tulee olla myös lämpöeristetty. Tarkastuskohteista suurimmalla osalla oli kompostoinnin suhteen kaikki kunnossa.
– Aivan kaikki kiinteistöt eivät läpäisseet kompostitarkastusta. Hylkäys johtui tyypillisesti siitä, että kiinteistöltä ei löytynyt kompostoria ollenkaan, se ei sopinut biojätteen kompostointiin tai se oli rikki, kertoo Minkkinen.
Jos tarkastuksessa havaittiin puutteita, annettiin tarkastuksen jälkeen toimintaohjeet, miten kompostointi tai biojätehuolto tulee hoitaa kuntoon.
Vanhoja pakastimia ja jääkaappeja ei enää kompostikäyttöön
Vanhoista pakastimista tai jääkaapeista valmistettuja lämpökompostoreja tuli tarkastusten yhteydessä vastaan jonkin verran. Minkkinen muistuttaa, että jätehuoltomääräysten mukaan käytöstä poistetut pakastimet tai muut kylmälaitteet hyväksytään biojätteen kompostointiin 31.12.2026 saakka.
– Tämän jälkeen vanhasta kylmälaitteesta tehty kompostori tulee korvata jätehuoltomääräysten mukaisella kompostorilla, koska kylmälaitteesta tehdyn kompostorin rakenteisiin sisältyy ympäristölle vaarallisia ja haitallisia aineita. Näiden aineiden riski päätyä ympäristöön lisääntyy, kun vanhasta kylmälaitteesta tehty kompostori on taivasalla sään armoilla vuosikausia, Minkkinen opastaa.
Myös bokashien käytön yleistyminen biojätteen käsittelyssä näkyi kompostitarkastusten yhteydessä.
– Bokashoinnissa tulee kuitenkin huomioida, että bokashoinnissa fermentoitunut biojäte tulee vielä jälkikompostoida asianmukaisessa kompostorissa. Talviaikaan jälkikompostointi tulee tehdä lämpöeristetyssä kompostorissa tai kylmäkompostorissa, joka on sijoitettu lämpimään paikkaan, esimerkiksi autotalliin tai varastorakennukseen, Minkkinen muistuttaa.
Kompostointia koskeviin määräyksiin on tulossa myös muutoksia jo tämän vuoden aikana. Kun jätehuoltomääräysten muutoksella lantaloiden käyttö kielletään biojätteen kompostoinnissa.
– Lantalat eivät ole ominaisuuksiltaan sellaisia, että ne täyttäisivät jätehuoltomääräysten mukaiset edellytykset biojätteen kompostoinnissa. Lantalat eivät ole umpinaisia tai eristettyjä. Ne kiinteistöt, jotka edelleen ovat käyttäneet biojätteen käsittelyyn lantalaa, ovat jätehuoltomääräysten mukaisesti velvoitettuja tämän vuoden loppuun mennessä korvaamaan lantalan jätehuoltomääräysten mukaisella tavalla käsitellä biojäte.
– Jätehuoltoviranomainen tulee lähettämään loppuvuoden aikana vielä näille kiinteistöille asiasta kirjeen, Minkkinen kertoo.
Kompostitarkastuksia tehtiin koko kesän aikana yhteensä 1182 kappaletta, joista hyväksyttyjä tarkastuksia oli 911 ja hylättyjä 271 kappaletta. Jyväskylässä tarkastuksen kohteena oli 593, Muuramessa 263, Laukaassa 251 ja Toivakassa 75 kotitaloutta.
Ilmoita Mustankorkealle, jos aloitat tai lopetat kompostoinnin tai vaihdat kompostorin erityyppiseen
Kompostitarkastusten taustalla on jätelainsäädäntö, joka velvoittaa alueellista jätehuoltoviranomaista pitämään rekisteriä biojätettä kompostoivista kiinteistöistä. Jyväskylän seudun jätelautakunnan alueen asuinkiinteistöistä vajaa puolet on ilmoittanut kompostoivansa.
– Kompostoinnin aloittamisesta ja siitä luopumisesta tulee ilmoittaa. Jos kompostoinnissa tulee muutoksia käytettävien kompostorien osalta, myös siitä tulee ilmoittaa Mustankorkean asiakaspalveluun. Kompostointi-ilmoitus on voimassa viisi vuotta, ja ilmoitus tulee uusia, vaikka kompostointiin ei olisi tullut muutoksia, opastaa Minkkinen.
– Myös aikaisemmin ilmoitetut tiedot kompostoinnista voivat olla nykyisen jätelainsäädännön mukaisesti puutteellisia. Jos kompostointi-ilmoitus on tehty reilusti ennen vuotta 2021, voi olla, että jätehuoltoviranomainen kyselee kompostorin tietoja, toteaa Minkkinen.
Kompostorista tulisi kirjata kompostointirekisteriin käyttötilavuus, käyttökuukaudet sekä kompostorin ominaisuudet. Myös usean kiinteistön yhteisessä käytössä olevasta kompostorista tulee ilmoittaa. Näissä tiedoissa on kompostointirekisterissä edelleen paljon puutteita, joita pyritään jatkuvasti päivittämään.
Kompostirekisterin avulla saadaan biojätteen valtakunnalliseen kierrätysasteeseen laskettua jatkossa mukaan myös kotikompostoreissa käsitellyn biojätteen määrä. Kierrätystavoitteet on asettanut Euroopan unioni jäsenmailleen.
Jyväskyläläiset ovat jo tottuneita biojätteen lajittelijoita
Jyväskylän seudulla biojätteen keruulla on pitkät perinteet, sillä erilliskeräysvelvoite on ollut voimassa ensimmäisten kaupunkien joukossa jo vuodesta 1996. Erilliskeräys tarkoittaa sitä, että biojätettä ei saa laittaa sekajätteeseen, vaan se tulee lajitella omaan tai naapureiden kanssa yhteiseen biojäteastiaan tai kompostoriin.
Velvoitteesta huolimatta kotitalouksilta kerättävän sekajätteen seassa on edelleen jopa 21 prosenttia biojätettä . Biojätteen osuutta sekajätteen joukossa selvitettiin vuonna 2023 tehdystä sekajätteen koostumustutkimuksesta. Jyväskylässä lajittelu osataan kuitenkin valtakunnan keskimääräistä tasoa paremmin, sillä valtakunnallisesti biojätteen määrä sekajätteessä on 30–40 prosenttia.
Lisätietoa
Jyväskylän seudun jätelautakunta
jatelautakunta[at]jyvaskyla.fi tai
014 569 0178 (ti–ke klo 9–12, to klo 12–15)
Jyväskylän jätehuollon verkkosivut
Johtava jätehuoltosuunnittelija Saana Minkkinen, p. 040 6488 200, saana.minkkinen[at]jyvaskyla.fi