27.10.2023
Näissä ammateissa on eniten avoimia työpaikkoja Keski-Suomessa

Elokuussa Keski-Suomessa ilmoitettiin 1759 uutta työpaikkaa, ja yhteensä avoimia työpaikkoja oli auki 3295. Lisäksi suuri osa työpaikoista ei päädy julkiseen hakuun lainkaan, joten työpaikkoja on tarjolla tätä enemmän.
Näillä aloilla on eniten avoimia työpaikkoja:
Listauksen perässä oleva luku on avoimien työpaikkojen lukumäärä kyseisestä työtehtävästä Keski-Suomessa elokuussa 2023.
- Lähihoitajat (126)
- Kodinhoitajat (96)
- Toimisto- ja laitossiivoojat (77)
- Sairaanhoitajat (68)
- Myyjät (57)
- Myyntiedustajat (56)
- Ravintola- ja suurtaloustyöntekijät (53)
- Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat (41)
- Moottoriajoneuvojen asentajat ja korjaajat (40)
- Avustavat keittiötyöntekijät (39)
Korkeakoulutettujen työmahdollisuudet ovat yhä laajat
Monet korkeasti koulutettujen tehtävät eivät usein näy avoimien työpaikkojen tilastoissa, sillä työpaikat eivät päädy julkiseen hakuun. Näiden työmahdollisuuksien löytämiseen vaaditaankin työnhakijalta erityistä aktiivisuutta. Esimerkiksi avointen hakemusten lähettäminen ja rekrytointitapahtumissa verkostoituminen voi olla avainasemassa näiden työpaikkojen löytämiseen. Rekrytointi- ja verkostoitumistapahtumia löydät esimerkiksi Jyväskylän tapahtumakalenterista.
Nykypäivänä monet työnantajat arvostavat jatkuvaa halua oppia uutta sekä luovuutta työn tekemisessä. Myös projektinhallinta, vuorovaikutustaidot sekä kokonaisuuksien hallinta ovat taitoja, joita työnhakijoilta toivotaan yhä enenevissä määrin.
Korkeasti koulutettujen kannattaakin etsiä töitä laaja-alaisesti myös oman alan ulkopuolelta.
Tilastojen valossa korkeasti koulutetuille työnhakijoille avautuu runsaasti mahdollisuuksia erityisesti seuraavilla aloilla: sovellusmuotoilijat, ohjelmisto- ja sovelluskehittäjät, sosiaalityöntekijät, asiakaspalvelukeskuksen myyjät sekä laskentatoimen ja henkilöstöhallinnon asiantuntijat.
Päivitä osaamistasi työvoimakoulutusten avulla
Työttömänä työnhakijana oleville asiakkaille sekä työttömyysuhan alaisille henkilöille on tarjolla eri tarpeisiin ja elämäntilanteisiin sopivia työvoimakoulutuksia, jotka antavat osaamista työllistäville aloille ja parantavat työelämävalmiuksia. Koulutusten kesto voi vaihdella yhden päivän lupakorttikoulutuksesta kokonaisen tutkinnon suorittamiseen.
Katso tästä kaikki Keski-Suomen työvoimakoulutukset
Lue lisää työvoimakoulutuksesta (tyomarkkinatori.fi)
Toimeentulo työvoimakoulutuksen aikana
Työvoimakoulutuksen aikana saa samaa työttömyysturvaa kuin työnhakijana. Jos olet sopinut työvoimakoulutuksesta kuntakokeilun omavalmentajasi tai TE-toimiston asiantuntijasi kanssa työllistymissuunnitelmassa tai sitä korvaavassa suunnitelmassa, voit saada osallistumispäiviltä kulukorvausta. Lisäksi voit saada työttömyysturvan korotettuna. Korotusosan maksamisesta päättää työttömyysturvan maksaja eli Kela tai työttömyyskassa.
Voit ottaa yhteyttä omavalmentajaasi ja kertoa koulutustarpeistasi jättämällä yhteydenottopyynnön Oma asioinnin kautta.
Suorita kokonainen tutkinto tai tutkinnon osia työvoimakoulutuksena!
Mikäli haaveenasi on esimerkiksi lähihoitajan ammatti, voit hakeutua opintoihin työvoimakoulutuksena. Voit tutustua myös muihin oheisiin ajankohtaisiin tutkintoihin sekä tutkinnon osiin, jotka ovat haussa Keski-Suomessa.
Perustutkintoja:
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja
Ylläpitosiivouspalvelut, perustutkinnon tutkinnon osa
Liiketoiminnan perustutkinto, Merkonomi -taloushallinnon polku
Tukea työllistymiseen lupakorteilla
Lupakorttikoulutus voi parhaimmillaan olla avain nopeaan työllistymiseen. Työvoimakoulutuksena järjestettävä lupakortti on maksutonta koulutusta osallistumis- ja tutkintomaksujen osalta.
Tutustu monipuolisiin lupakorttikoulutuksiin!
Digitaidot haltuun työnhaun tueksi
Mikäli työkalupakistasi puuttuvat perustietotekniset taidot tai ne ovat vanhentuneet, saatat tarvita työvoimakoulutusta osaamisesi tueksi. Oheisessa koulutuksessa ei tarvitse olla aikaisempaa osaamista tietokoneen tai mobiililaitteiden käytöstä.
Hanki itsellesi digitaidot, peruskurssi
Nuori! Tutustu eri aloihin työvoimakoulutusten kautta
Oletko nuori, otat ensiaskeleita työelämässä etkä ole aivan varma siitä, minkälaisia työtehtäviä itseäsi kiinnostavalla alalla on tarjolla? Nämä asiat selviävät helposti eri alojen perusteita käsittelevissä työvoimakoulutuksissa. Koulutuksissa perehdyt monipuolisesti eri alojen ammatteihin sekä työtehtäviin ja voit saada myös ponnahduslaudan kesätöihin työllistymiseen.
Käy kurkkaamassa, kiinnostaisiko esimerkiksi joku seuraavista koulutuksista sinua!
- Terassitarjoilija
- Kahvilan asiakaspalvelija
- Startti hyvinvointialalle
- Startti matkailualan osaajaksi
Kiinnostaako yrittäjyys?
Voit suorittaa työvoimakoulutuksina joko Yrittäjyyden ammattitutkinnon tai tutkinnon osia. Koulutukset soveltuvat yrittäjyydestä kiinnostuneille tai jo yrittäjyydestä kokemusta omaaville henkilöille.
Yrittäjyyden ammattitutkinto
Yrittäjyyttä kohti - Yrittäjyyden ammattitutkinnon osa