Hyppää pääsisältöön

18.1.2023

Kuva
Linkki-linja-autoja Jyväskylän Liikenteen varikolla. Kuva Katja Kauppila
Jyväskylän Liikenne Oy jatkaa Linkki-paikallisliikenteen isoimpana liikennöitsijänä kesästä 2024 eteenpäin.

 

Jyväskylän Liikenne voitti Linkin kolmesta liikennöintikokonaisuudesta loppuvuodesta 2022 järjestetyn kilpailutuksen. Joukkoliikennettä koskeva hankintapäätös tuli lainvoimaiseksi ja liikennöintisopimus allekirjoitetaan 16.1.2023 alkavalla viikolla. Jyväskylän Liikenteen tarjous päihitti neljä yhtiötä (Nobina, Vekka Group, Savonlinja ja Pohjolan Liikenne).

Jyväskylän seudulla merkittävän hankinnan arvo on vuositasolla 21 miljoonaa ja koko urakka-ajalla jopa 210 miljoonaa euroa. Kahdeksanvuotinen sopimus tehdään määräaikaisena ajalle 3.6.2024–1.6.2032 ja se sisältää mahdollisuuden kahden vuoden mittaiseen jatko-optioon. Kyse on noin sadan auton liikennöintikokonaisuudesta, jossa ajoa kertyy noin 8 miljoonaa kilometriä vuodessa.

Uusi liikennöintisopimus on Linkki-paikallisliikenteelle myös merkittävä askel kohti päästötöntä liikennettä. Kesästä 2024 alkaen Linkki-paikallisliikenne kulkee pelkästään kestävillä käyttövoimilla, eli sähköllä, biodieselillä ja biokaasulla.

– Hankinta edistää merkittävällä tavalla Jyväskylän, Laukaan ja Muuramen valtuustojen hyväksymän Linkki tulevaisuuteen 2030 -kehittämisohjelman tavoitteiden toteutumista. Joukkoliikenteen käyttäjien näkökulmasta palvelu paranee: tulossa on ihan uutta ajokalustoa ja lisää liikennettä. Muutoksen yhteydessä kehitämme myös reittejä ja aikatauluja: Kesällä 2024 toteutettavan linjastouudistuksen myötä Linkin linjakilometrit nousevat noin 30 prosentilla ja palveluaikoja rukataan kattavammiksi etenkin iltaisin ja viikonloppuisin. Eniten liikennöidyistä linjoista tulee omailmeisiä Super-Linkki-linjoja. Lisäksi esimerkiksi kauppakeskusten, liikuntapaikkojen, terveydenhuollon ja oppilaitosten toimipisteiden saavutettavuus joukkoliikenteellä paranee. Myös matkustamisen turvallisuuteen satsataan: sopimus edellyttää uusien autojen varustamista turvaohjaamoilla ja matkustamisen turvallisuutta parantavilla valvontakameroilla, kertoo joukkoliikenteestä vastaava palvelupäällikkö Kari Ström Jyväskylän kaupungilta.

Myös Jyväskylän Liikenteen toimitusjohtaja Harri Saarenpää on erittäin tyytyväinen merkittävän kilpailutuksen lopputulokseen.

  Voitto turvaa niin uusille kuin vanhoille työntekijöillemme työtä taas pitkäksi aikaa. On hienoa, että pääsemme jatkamaan hyvin toiminutta yhteistyötä Jyväskylän kaupungin kanssa alueen joukkoliikenteen kehittämisen parissa, sanoo Saarenpää.

Jyväskylän Liikenne investoi kesällä 2024 alkavaan liikennöintiin merkittävästi. Yritys hankkii kaikkiaan 64 uutta sähköbussia, joiden myötä Linkki-paikallisliikenteen kalusto saadaan noin 70-prosenttisesti päästöttömäksi. Loput bussit käyttävät biodieseliä.

Jyväskylän Liikenne Oy on Jyväskylän kaupunkiseudun joukkoliikenteessä tuttu ja luotettava toimija. Yhtiö on toiminut yhtenä Linkki-paikallisliikenteen liikennöitsijöistä vuodesta 2014, jolloin kaupunkiseutujen joukkoliikenteen järjestäminen ja hankinta siirtyi lain nojalla joukkoliikenneviranomaisen tehtäväksi. Ennen vuotta 2014 Jyväskylän Liikenne toimi Jyväskylän seudulla liikennöitsijänä, joka käytännössä vastasi itsenäisesti alueen paikallisliikenteestä.

 

Lisätiedot:

  • palvelupäällikkö Kari Ström, Jyväskylän kaupunki, p. 050 60 943, kari.strom[at]jyvaskyla.fi
  • toimitusjohtaja Harri Saarenpää, Jyväskylän Liikenne Oy, p. 020 742 5800, harri.saarenpaa[at]kabus.fi

 

Asiasanat: