Hyppää pääsisältöön

18.11.2022

Palkkatukeen tulee uudistuksia vuoden 2023 alussa. Palkkatukiuudistuksen tavoitteena on edistää heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymistä ja lisätä palkkatuen käyttöä erityisesti yrityksissä.
Kuva
kaksi henkilöä keskustelee varastohyllyjen vieressä

Palkkatukisääntelyä yksinkertaistetaan. Tavoitteena on, että työnantaja pystyisi ennakoimaan nykyistä paremmin, millä ehdoin ja kuinka paljon tukea työllistämiseen voisi saada. Lisäksi tavoitteena on, että myöntö- ja maksatusprosessi olisi aiempaa nopeampi.

Hallituksen esitys annetiin eduskunnalle 19.9.2022, ja lakien on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2023. Lakeja ei ole vielä hyväksytty. Uudistuksen sisältöön voi tulla muutoksia eduskuntakäsittelyn aikana.

Usein kysyttyjä kysymyksiä palkkatukiuudistuksesta (tem.fi)
Lisätietoja palkkatuesta (tem.fi)
Tiedotamme palkkatukiuudistuksesta lisää myöhemmin, kun lakikäsittely etenee ja uudistuksen sisällöt tarkentuvat.

Palkkatukea haetaan jatkossa uudessa sähköisessä järjestelmässä

Palkkatukiuudistuksen yhteydessä myös palkkatuen hakujärjestelmä uudistuu. Työnantajat hakevat palkkatukea jatkossa sähköisessä YA-järjestelmässä, jonne työnantaja-asiakas ohjautuu Työmarkkinatorilla sijaitsevan Oma asiointi -palvelun kautta.

Huomioi palkkatuen hakuaikataulu järjestelmän uudistuessa

Uusi asiointijärjestelmä avautuu asiakkaille 19.12.2022. Hakemusten käsittely uudessa järjestelmässä aloitetaan 9.1.2023 niille palkkatukijaksoille, jotka alkavat 16.1.2023 tai myöhemmin. Jos palkkatukijakso alkaa ennen 15.1.2023, palkkatukea hakevan työnantajan tulee jättää hakemus viimeistään 18.12.2022 Oma asiointi -verkkopalvelussa.