Hyppää pääsisältöön

7.10.2022

Jyväskylän seudun MAL-kehityskuva on kahdeksan kunnan yhteinen, karttapohjainen pitkän tähtäimen suunnitelma alueen yhdyskuntarakenteesta, viherrakenteesta ja liikennejärjestelmästä. Työn tavoitteena on ohjata seudun väestönkasvua, uutta maankäyttöä ja liikennejärjestelmän kehittämistä kestävällä tavalla. Kehityskuvaluonnos on nyt valmistunut ja se on nähtävänä mielipiteiden saamiseksi 7.10.-11.11.2022.
Kuva
Ilmakuva Ruusupuiston taloista ja kaduista. Kuva Ari Heinonen

Kehityskuvatyössä on tarkasteltu seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen ajankohtaisia haasteita kuten väestön ikääntymistä, ilmastonmuutoksen hillintää, joukkoliikenteen asemaa, yhtenäisen viherrakenteen turvaamista sekä seudun sisäistä ja ulkoista saavutettavuutta.

Kehityskuvan keskeisenä tavoitteena on ohjata uusi asuinrakentaminen pääosin olemassa olevaan yhdyskuntarakenteeseen – täydentyviin ja tiivistyviin taajamiin hyvien kävely-, pyöräily- ja joukkoliikenneyhteyksien varsille ja palvelujen läheisyyteen. Erityyppiselle asumiselle on tunnistettu otollisia sijainteja. Esimerkiksi ikääntyville sopivaa asumista kohdistetaan erityisesti keskusten ytimiin lähelle palveluja. Maaseutualueiden kehittämisessä painopiste on kylissä, millä tuetaan kylien elinvoimaisuutta. Työpaikkarakentamista ohjataan niin ikään täydentyviin ja tiivistyviin taajamiin ja erityisesti kaupunki- ja kuntakeskuksiin. Raskasta liikennettä tuottaville ja paljon tilaa vaativille teollisuus- ja logistiikkapainotteisille työpaikka-alueille on tunnistettu sijainteja hyvien liikenneyhteyksien varsilla.

Liikennejärjestelmän kehittämisen tavoitteena on kasvattaa kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen kulkutapaosuutta sekä lisätä työpaikkojen ja palvelujen saavutettavuutta. Kehityskuvatyössä on määritelty tärkeimmät liikenneverkon kehittämiskohteet sekä seudullinen pyöräilyn tavoiteverkko.

Kehityskuvaprosessissa on tunnistettu myös seudullisen viherrakenteen muoto ja merkitys alueen vetovoimalle, asukkaiden hyvinvoinnille ja luonnon monimuotoisuudelle. Lähtökohtana on yhtenäisen ja kytkeytyneen viherrakenteen säilyttäminen maankäytön suunnittelussa yli kuntarajojen. Kehityskuvatyö sisältää myös ehdotuksia lähivuosien keskeisiksi kärkitoimenpiteiksi sekä seurantaindikaattoreiksi.

Kehityskuvaluonnos on laadittu yhteistyössä seudun kuntien (Hankasalmi, Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Petäjävesi, Toivakka, Uurainen, Äänekoski), Keski-Suomen ELY-keskuksen ja Keski-Suomen liiton kanssa. Asiantuntijakonsulttina prosessissa on toiminut Ubigu Oy ja Lundén Architechture.  Kehityskuva etenee kunnanvaltuustojen hyväksymiskäsittelyyn vuoden 2022 loppuun mennessä.

MAL-kehityskuvatyö on yksi Jyväskylän kaupunkiseudun MAL-sopimuksen keskeisistä toimenpiteistä. MAL-kehityskuvassa tarkennetaan ja konkretisoidaan sopimukseen kirjattuja tavoitteita ja toimenpiteitä viemällä ne kartalle. Kehityskuva ei ole maankäyttö- ja rakennuslain tarkoittama kaava eikä sillä ole oikeusvaikutuksia. Se täydentää lakisääteistä kaavasuunnittelua ja nostaa esille periaatteet ja tavoitteet, joiden pohjalta seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen kehittäminen etenee.

Anna palautetta MAL-kehityskuvasta

MAL-kehityskuva on nähtävänä mielipiteiden saamiseksi 7.10.-11.11.2022. Kehityskuvasta voi antaa palautetta karttapohjaisella palautekyselyllä. Esittely- ja keskustelutilaisuus seudun asukkaille, yhdistyksille ja sidosryhmille järjestetään Teamsin välityksellä torstaina 13.10.2022 klo 18.

 -MAL-kehityskuvassa käsitellään teemoja, jotka vaikuttavat asukkaiden arjen sujuvuuteen, hyvän elinympäristön elementteihin sekä seudun elinvoimaisuuteen. Kannustamme niin asukkaita kuin eri toimijoita eri puolilta seutua antamaan palautetta, toivoo Jyväskylän kaupunkiseudun MAL-ohjausryhmän puheenjohtaja, Jyväskylän kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jaakko Selin.

Kehityskuva-aineisto, linkki palautekyselyyn ja esittelytilaisuuteen löytyvät osoitteesta: www.jyvaskylanseutu.fi/mal/kehityskuva

Aineistot

www.jyvaskylanseutu.fi/mal/kehityskuva

Lisätiedot:

Anna Isopoussu, projektipäällikkö, Jyväskylän kaupunki p. 040 566 2639, anna.isopoussu(a)jyvaskyla.fi
 

Jouni Mäkäräinen yleiskaavasuunnittelija, Jyväskylän kaupunki p. 040 186 5093, jouni.makarainen(a)jyvaskyla.fi

Asiasanat:  
MAL