Hyppää pääsisältöön

20.5.2022

Haukanniemen esteettömän luontopolun rakennustyöt ovat edenneet hyvin. Yhdysreitti Wilhelm Schildtin kadulta Haukanniemen pohjoisosaan on saatu valmiiksi.
Kuva
tikka puussa. Kuva Touho Häkkinen

Seuraavaksi rakennusvuorossa ovat luonnonsuojelualueelle sijoittuvien puuceen ja puuvajan rakentaminen sekä luontopolun ja nuotiopaikan viimeistely. Luonnonsuojelualueella ei kuitenkaan voi tehdä rakennustöitä lintujen pesimäaikana.

”Rakennustyöt jäävät nyt tauolle. Töitä jatketaan heinäkuun puolivälin jälkeen, kun lintujen pesintäaika on ohi”, kertoo viherrakennuttaja Timo Mattila Jyväskylän kaupungilta.

Haukanniemessä voi taas ulkoilla työmaan ollessa tauolla, mutta luontopolulla voi olla epätasaisuutta ennen heinäkuussa tehtäviä viimeistelytöitä. Esteetön luontopolku valmistuu kokonaisuudessaan elokuun loppuun mennessä. Opastaulut asennetaan syksyn aikana.

Muistutamme Haukanniemessä ulkoilevia pitämään koirat kytkettyinä, jotta lintujen pesintä ei häiriinny.