Hyppää pääsisältöön

31.5.2021

Schaefflerin tuotekehitysyksikkö Jyväskylässä oli avainroolissa, kun yritys toi markkinoille innovatiivisen menestystuotteen OPTIMEn. Uusia ratkaisuja teollisuuden kunnon valvontaan kehittävä tiimi koostuu huippuammattilaisista, jotka arvostavat mahdollisuutta toimia globaalissa ympäristössä Jyväskylästä käsin.
Kuva
Neljä miestä muistitaulun luona.

Kaikki alkoi 2018 siitä, kun globaali autoteollisuuden ja teollisuuden toimittaja Schaeffler päätti perustaa asiantuntijayksikön Jyväskylään kehittämään uutta OPTIME-tuotetta Industry 4.0.-divisioonalle.

Industry 4.0:n johtaja Rauli Hantikainen oli kehittänyt aiemmin vastaavia toimintoja globaalisti ja tiesi Jyväskylän mahdollisuudet teknologian kehitysympäristönä.

– He analysoivat tilannetta ja totesivat, että Suomessa on juuri tähän hankkeeseen maailmanlaajuisestikin kilpailukykyinen teknologiaekosysteemi: esimerkiksi mesh-verkko-osaamista sekä elektroniikka- ja IoT-alustaosaamista. Perustamalla Jyväskylään tiimin pystyimme yhdistämään lokaalin kehitysyksikön, teknologiaekosysteemin ja pilottiasiakkuudet, kertoo Industrial IoT Solution Centerin nykyinen johtaja Jarno Suomela, joka oli myös yksi tiimin ensimmäisistä työntekijöistä.

Jyväskylässä aiemmin Metsolla ja Landis+Gyrillä työskennellyt Suomela kiinnostui mahdollisuudesta siirtyä Schaefflerille omasta kotikaupungista käsin.

– Olemme asuneet perheeni kanssa aikaisemmin lyhyen jakson Sveitsissä. Työskentely Schaefflerille Jyväskylästä käsin oli täydellinen ratkaisu nykytilanteessa, missä olemme vahvasti integroituneet Jyväskylään: täällä on ystävät, lasten koulut, harrastukset, isovanhemmat ja tietysti koti, Suomela taustoittaa.

Ennätysnopeasti valmistunut menestystuote

Uusi yksikkö ryhtyi kehittämään helppokäyttöistä OPTIMEa, jolla voidaan kustannustehokkaasti toteuttaa teollisuuden koneiden kunnonvalvontaa ennennäkömättömän laajasti ja näin välttää konerikoista aiheutuvia tuotantoseisokkeja.

– Tyypillisesti tällaisen ratkaisun kehittämiseen menee 3-4 vuotta, mutta OPTIME julkaistiin vain vuosi projektin käynnistymisen jälkeen, Suomela huomauttaa.

– Tuote on paitsi monella tapaa innovatiivinen, se on myös menestynyt markkinoilla erittäin hyvin koronasta huolimatta.

Poikkeuksellisen nopean kehitystyön salaisuus on Suomelan mukaan tiivis yhteistyö Schaefflerin Saksan-tiimien, teknologiapartnereiden ja suomalaisten pilottiasiakkaiden kanssa sekä johdon vahva tuki Saksasta käsin.

– Hyviä puolia on ollut myös erittäin moniosaavan henkilöstön saatavuus Jyväskylässä – olemme olleet onnekkaita, että saimme kasaan näin kokeneen tiimin lyhyessä ajassa keskellä koronakriisiä, Suomela kiittelee.

Jyväskylän yksikössä työskentelee jo lähes parikymmentä henkeä ja tulevaisuus näyttää lupaavalta.

– Olemme saavuttaneet vahvan aseman osana Service Solutions -liiketoimintaamme, emme pelkästään kehitysyksikkönä vaan myös liiketoiminnan kehittäjänä. Tällä hetkellä jatkokehitämme OPTIMEa, mutta teemme myös kokonaan uusia kehityshankkeita samalla metodiikalla.

Sujuva arki ja vapaa-aika

Suomela arvelee, että perhesyyt ja vapaa-ajan mahdollisuudet ovat monelle tärkeimmät syyt muuttaa tai jäädä Jyväskylään.

– Esimerkiksi itselleni ja koko meidän perheelle liikunta on tärkeä osa elämää. Juniori-ikäisten vanhempana arvostan sitä, että harrastukset ovat lähellä. Arki on mutkattomampaa ja sitä kautta elämänlaatu parempaa, Suomela tiivistää.

– Henkilökohtaisella tasolla koen myös, että Jyväskylän yliopiston Executive MBA jatko-opinnot ja niiden yhdistäminen kansainväliseen johtamistyöhön ovat kehittäneet itseäni valtavasti ammatillisesti ja henkilönä, Suomela pohtii.

Osa aidosti globaalia yritystä

Siilinjärveltä opintojen perässä aikoinaan Jyväskylään tullut Jukka Elfström on tyytyväinen, ettei hänen ole tarvinnut perheineen harkita muuttoa Etelä-Suomeen saadakseen mielekästä työtä kansainvälisessä yrityksessä.

– Työskentelin yli 10 vuotta monipuolisissa tehtävissä Moventaksella, ja noin vuosi sitten siirryin Schaefflerille, Elfström kertoo.

– Kummassakin yrityksessä työ on ollut kiinnostavaa ja kehittävää. Aina on ollut jotain uusia juttua meneillään.

Schaefflerissä Elfströmiä kiehtoi yrityksen vahva asema ja brändi sekä aidosti globaali toimintaympäristö: paikallinen organisaatio käytännössä joka maassa ja maailmanlaajuisesti yli 80 000 työntekijää.

– Rooliini kuuluu olla lähellä asiakkaita ja kuunnella heidän tarpeitaan ja ja ajatuksiaan tarkalla korvalla. Suomi on hyvä ympäristö rakentaa ja pilotoida uusia tuotteita, koska yritykset ovat hyvin kiinnostuneita tämäntyyppisestä yhteistyöstä, Elfström kertoo.

"Jyväskylässä oma tukiverkosto"

Yksikön nuorempaa polvea edustava Eetu Takala kävi hakemassa sähkötekniikan DI:n paperit Tampereelta ja palasi sitten kotikaupunkiinsa Jyväskylään. Paluuta helpotti opiskeluaikana luodut suhteet energiamittausjärjestelmiä toimittavalle Aidonille.

– Tampere on mukava kaupunki, mutta täällä oli tukiverkosto eli perhe ja kaverit ja käytännössä myös työpaikka – joten helppo oli palata, Takala summaa.

Nykyisin Schaefflerillä järjestelmätestausta tekevä Takala työskentelee pääasiassa Palokan kotikonttorilta käsin. Yhteydenpito esimerkiksi Aasiassa sijaitseviin asiakkaisiin on jatkuvaa.

– Kielitaito on harjaantunut kovasti, kun treeniä saa käytännössä päivittäin, hän kiittelee.

Elämänlaatu kohdallaan

Jyväskylän-yksikössä ohjelmistokehityksen laatujohtajana työskentelevä Mika Niemi muutti perheensä kanssa Tukholmasta Jyväskylään noin vuosi sitten.

– Kaikkiaan olimme olleet ulkomailla lähes parikymmentä vuotta ja yhtäjaksoisesti viimeiset 13 vuotta, ensin Japanissa ja sitten Ruotsissa. Paluu Suomeen oli mielessä jo jonkin aikaa, Niemi kertoo.

Jyväskylään vetivät erityisesti puolison perhesuhteet sekä työllistyminen JAMKille kansainvälisiin tehtäviin. Niemi itse haki alunperin toista tehtävää Schaefflerilta, mutta rekrytointiprosessin aikana hänelle tarjottiin laatujohtajan paikkaa.

– Rooli oli organisaatiossa uusi ja vieläpä uusien innovatiivisten ratkaisujen parissa, mikä helpotti päätöstä. Yksikkö on kasvanut nopeasti ja kaiken kaikkiaan meillä on tosi monipuolista ja hyvää kompetenssia, Niemi sanoo.

– On ollut rikastuttavaa kommunikoida pitkästä aikaa enemmän myös omalla äidinkielellä.

Hän kokee, että paluun myötä erityisesti elämisen laatu on noussut.

– Henkilökohtaisesti arvostamme vaimon kanssa rauhallisuutta ja luonnonläheisyyttä. Kesämökkikin on nyt lähellä ja voimme käydä siellä säännöllisesti.

– Työkalut etätyöskentelyyn ovat hyviä ja yhteydet Eurooppaan riittävän hyvät, Niemi luonnehtii. – Ja mistään ruuhkista ei voi Suomessa edes puhua, ainakaan meidän mielestä, hän nauraa.

– Jyväskylä on sopivan kokoinen kaupunki, missä on hyvät harrastusmahdollisuudet ja aktiivista tarjontaa. Mitään ei puutu, Niemi summaa.

Lisätietoja

Jarno Suomela
Vice President, Solutions Business Development
p. 040 748 7385

Schaeffler

Johtavana globaalina autoteollisuuden ja teollisuuden toimittajana Schaeffler on edistänyt uraauurtavia keksintöjä ja kehitystä liikkeen ja liikkuvuuden alalla yli 70 vuoden ajan. Yhtiö tarjoaa innovatiivisia teknologioita, tuotteita ja palveluita vähentämään CO2-päästöjä mm. autojen voimansiirrossa, sähköiselle liikkuvuudelle, Teollisuus 4.0:lle, digitalisaatiolle ja uusiutuville energianlähteille. Schaeffler on luotettava kumppani, jonka kanssa liikkeestä ja liikkuvuudesta voidaan tehdä entistä tehokkaampaa, älykkäämpää ja ympäristöä säästävämpää.

Schaeffler tuottaa tarkkuuskomponentteja ja järjestelmiä autojen voimansiirto- ja alusta sovelluksiin sekä vierintä- ja liukulaakeriratkaisuja moniin teollisiin käyttötarkoituksiin. Schaeffler yrityksen liikevaihto vuonna 2020 oli noin 12,6 miljardia euroa.

Schaeffler työllistää noin 83 300 työntekijää ja on yksi maailman suurimmista perheyhtiöistä.

Schaeffler teki vuonna 2020 lähes 1.900 patenttihakemusta ja on DPMA:n (Saksan patentti- ja tavaramerkkiviraston) mukaan Saksan toiseksi innovatiivisin yhtiö.

Jyväskylästä johdetun kehityshankkeen tuloksena OPTIME on tähän mennessä palkittu Industry 4.0 Innovation Award 2020:ssa (German Electrical and Electronic Manufacturers’ Association (ZVEI) and the Industry 4.0 Standardization Council) sekä toisella sijalla Schaefflerin sisäisessä innovaatiokilpailussa 2020.

Tuorein menestys on tullut Red Dot Design Awardseista, missä OPTIME palkittiin kahdessa kategoriassa (Industrial equipment ja Smart Products).

Asiasanat: