Hyppää pääsisältöön

27.5.2021

Lounaispuiston kesä tarjoaa monipuolisen ja värikkään ohjelmakattauksen niin jyväskyläläisille kuin kaupungissa vieraileville matkailijoille.
Kuva
Yleisöä selin seuraamassa Lounaispuiston lavalla olevaa esitystä

– Puiston kesäohjelmassa on mukana aikaisemmilta vuosilta tuttuja tilaisuuksia kuten yhteislauluiltoja ja puistotansseja, mutta myös ihan uusia tapahtumakokonaisuuksia. Tällä kertaa ohjelmaa on rakennettu yhteistyössä Yläkaupungin Yön kanssa ja mukana on myös muita kulttuuritoimijoita, kertoo kulttuurituottaja Päivi Kaski Jyväskylän kaupungin kulttuuripalveluista.

Kesäkuussa suunnistetaan, tanssitaan ja musisoidaan

Lounaispuiston kesän tapahtumat alkavat torstaina 3.6. Puistotansseilla. Illan teemana on koko perheelle suunnattu, tanssia ja kuvataidetta, yhdistävä työpaja, jonka toteuttavat tanssija Katja Sallinen ja taiteilija Joonas Suomalainen-Sallinen. Seuraavalla viikolla alkaa toinen perinteinen Lounaispuiston ohjelmanumero eli yhteislauluillat. Tänä kesänä Lounalauluja luotsaa Jari Puhakka trionsa kanssa.

Someyhteisö ”Poikien äidit” tuo valtakunnallisen Perhesuunnistus-tapahtuman Jyväskylään keskiviikkona 16.6. Tapahtuman infopaikkana toimii Lounaispuisto ja suunnistuspisteitä on eri puolilla Jyväskylää. Osallistumalla suunnistusrasteille ja palauttamalla tehtävät somen kautta tai WhatsApp-viestillä pääsee osallistumaan huippupalkintojen arvontaan. Juhannusviikolla ollaan tanssitunnelmissa Salaisessa diskossa Anne-Maarit Kinnusen ja Laura Suonpään kanssa ja ilta jatkuu tanssin merkeissä, kun lavalle nousee DJ This Charming Man soittamaan levyharvinaisuuksia ja tutumpia jytä-, iskelmä- ja suomidisco-hittejä 1960-luvulta tähän päivään.

Heinäkuussa iloitaan kesästä

Heinäkuun toinen viikonloppu on Lounaispuistossa tapahtumia täynnä. Jyväskylän Kesä järjestää Puistofestarit 8.-9.7. (pääsymaksullinen tapahtuma) ja seuraavana päivänä on vuorossa Jyväskylä Sinfonian konsertti, jossa kuullaan Mozartia, Beethovenia ja Tšaikovskia. Kapellimestarina toimii Emilia Hoving ja solistina sellisti Samuli Peltonen. Konsertin jälkeen alkaa paikallisten bändien showcase. Tapahtumakimara päättyy sunnuntaina Lavataidetta-ohjelmaan ja Jyväskylän Kesän leffapiknikkiin. Lounalaulut jatkuvat heinäkuussa ja 22.7. iltaa tähdittää yhteislaulujen konkarivetäjä Mikko Alatalo. Puistotansseissa Helena Ratinen ja Teija Häyrynen toteuttavat iloa ja mielihyvää tuottavan Leikitään! -tanssiteoksen.

Elokuussa nautitaan piknik-tapahtumista

- Lounaispuiston loppukesän ohjelmassa on piknik-tapahtumia, joissa on mukavaa viettää aikaa vaikkapa perheen ja ystävien kanssa sekä nauttia ohjelmasta, puiston uudistuneesta kesäisestä ilmeestä ja piknik-eväistä, Päivi Kaski vinkkaa. Jyväskylä-piknikillä fiilistellään jazzin ja soulin tunnelmissa, kun lavalle nousevat Ikosten musiikkiperheen sisarukset Osmo, Aili, Heini ja Tuuli. DJ-piknikissä musiikista vastaa puolestaan DJ Jese. Puiston kesätapahtumat päättää jo perinteeksi muodostunut Leffa-piknik, jossa esitetään elokuva Woman at War (ohj. Benedikt Erlingsson/ Islanti 2018/ 1h 41min/ S).

Lounaispuiston kesän tuottaa Jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelut yhteistyössä Yläkaupungin Yön kanssa. Tapahtumissa ovat mukana myös Keski-Suomen Tanssin Keskus, Jyväskylän Kesä ja Keski-Suomen elokuvakeskus.

Ohjelmiin on vapaa pääsy, ellei erikseen mainita. Tilaisuuksissa huomioidaan terveysturvallisuus ja koronaohjeistukset. Säästä tai muusta syystä johtuvista peruutuksista ja ohjelmien tarkemmasta sisällöstä tiedotetaan Lounaispuiston kesän Facebook-sivulla www.facebook.com/lounaispuistonkesa.

Lounaispuiston kesä 2021
Seminaarinkatu 34

  • To 3.6. klo 18-19 Puistotanssit: Tanssi- ja kuvataidepaja lapsiperheille - Katja Sallinen ja Joonas Suomalainen-Sallinen
  • To 10.6. klo 18-19 Lounalaulut: Jari Puhakka trio
  • Ke 16.6. klo 10-18 Perhesuunnistus: Omatoiminen suunnistustapahtuma keskusta-alueella
  • Ke 23.6. klo 17-18 Puistotanssit: Salainen disco - Anne-Maarit Kinnunen ja Laura Suonpää
  • Ke 23. 6. klo 18-21 Jytää & iskelmää: DJ This Charming Man
  • To 1.7. klo 18-19 Lounalaulut: Jari Puhakka trio
  • To-pe 8.–9.7. Jyväskylän Kesän puistojuhlat (huom. pääsymaksullinen tapahtuma)
  • La 10.7. klo 14 Jyväskylä Sinfonia, kapellimestari Emilia Hoving ja solisti sellisti Samuli Peltonen
  • La 10.7. klo 17 Paikallisten bändien showcase
  • Su 11.7. klo 17 Lavataidetta!
  • Su 11.7. klo 20 Jyväskylän Kesän leffapiknik, Villa Ranan puutarha
  • To 15.7. klo 18-19 Puistotanssit: Leikitään! - Helena Ratisen ja Teija Häyrysen iloa ja mielihyvää tuottava tanssiteos
  • To 22.7. klo 18-19 Lounalaulut: Mikko Alatalo
  • Ti 27.7. klo 18-19 Lounalaulut: Jari Puhakka trio
  • Ke 11.8. klo 16-20 DJ-piknik: Musiikista vastaa DJ Jese
  • La 14.8. klo 14 Jyväskylä-piknik: Jazzia ja kukkaloistoa - Osmo, Aili, Heini ja Tuuli Ikonen
  • Ke 18.8. klo 21 Leffa-piknik: Woman at War (elokuva alkaa klo 22)

Vapaa pääsy, ellei muuta mainita!

Lounaispuiston kesän ohjelma: visitjyvaskyla.fi/lounaispuistonkesa

Lisätietoja:

- kulttuurituottaja Päivi Kaski, Jyväskylän kaupungin kulttuuri- ja osallisuuspalvelut, p. 040 738 3450, paivi.kaski(at)jyvaskyla.fi

- kulttuurituottaja-kesätyöntekijä Bettina Törnvall, Jyväskylän kulttuuri- ja osallisuuspalvelut p. 050 590 6688 bettina.tornvall(at)jyvaskyla.fi