Hyppää pääsisältöön

26.5.2021

Kuva
Retkeilijä metsässä tähyilemässä maisemia

Kaupungin muutama vuosi sitten teettämän metsäkyselyn mukaan jyväskyläläiset ovat tyytyväisiä metsien saavutettavuuteen. Enemmistö kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että lähin metsäinen alue on saavutettavissa kävelymatkan päässä kotoa.

Jyväskyläläiselle Juuso Nuutiselle metsät ja luonto ovat rentoutumisen ja virkistäytymisen paikkoja.

– Vapaa-ajallani retkeilen ja liikun paljon luonnossa. Pidemmille reissuille suuntaan Lapin erämaihin ja kansallispuistoihin, mutta paljon tulee liikuttua virkistysmetsissä oman kodin lähellä, Nuutinen sanoo.

Osa reiteistä on käytössä syntyneitä polkuja, mutta niiden lisäksi löytyy myös kaupungin toteuttamia ja ylläpitämiä luontopolkuja- ja reittejä, joita kehitetään jatkuvasti. Tänä vuonna kunnostetaan Jääskelän luontopolku ja Haukanniemeen toteutetaan uusi esteetön luontopolku. Myös Ladun majan alueella oleva Pikkukakkonen on esteetön reitti. Pikkukakkosta pitkin pääsee vuosi sitten valmistuneelle laavulle. Kaupungin ylläpitämissä luontokohteissa ei ole jätehuoltoa, joten roskat on kannettava kotiin roskikseen.

Ulkoilumetsiä hoidetaan virkistyskäyttö huomioiden

Hyvät ulkoilumahdollisuudet vaikuttivat aikoinaan myös Nuutisen ostopäätökseen oman kodin hankinnassa.

– Sarvivuoren alueella on hyvät ulkoilureitit niin kesällä kuin talvellakin. Talvisin ladulle pääsee miltei suoraan kotiovelta. Kesäisin samat reitin toimivat lenkkipolkuina. Lisäksi metsistä löytyy paljon muita epävirallisia polkuja, jotka ovat niin lenkkeilijöiden kuin maastopyöräilijöidenkin kovassa käytössä. Tältä alueelta löytyy myös suojelumetsää, jos haluaa liikkua välillä toisenlaisessa maastossa.

Sarvivuoren asuinalueella tehtyihin metsänhoitotöihin Nuutinen on tyytyväinen.

– On ymmärrettävää, että metsiäkin täytyy hoitaa. Vaikka puustoa on harvennettu, metsän tuntu ei kuitenkaan ole kadonnut. Myös lahopuita on säästetty ja se on hyvä juttu.

Metsänhoitotöitä tehdään pitkällä tähtäimellä. Kaupunki hoitaa asuinalueiden lähi- ja virkistysmetsiä noin kymmenen vuoden välein. Hakkuiden myötä jäljelle jäävän puuston elinvoimaisuus lisääntyy ja valoa sekä ravinteita riittää myös pienemmille taimille. 

Tänä vuonna lähimetsien hoitotöitä tehdään koko Kuokkalan alueella, pois lukien vastikään tehdyt Nenäinniemen sekä Ristikivien ja Sippulanniemen alueet. Lisäksi työt jatkuvat vielä kesken jääneillä alueilla.

Katujen varsia siistitään

Kaupunki raivaa vuosittain risukoita katujen ja kävely- ja pyöräilyväylien varsilta. Töiden tarkoituksena on pitää katujen varsien yleisilme siistinä ja poistaa liikennettä häiritseviä näkemäesteitä. Lisäksi paljon käytettyjen reittien varsilla ja maisemallisesti tärkeillä ranta-alueilla käydään säännöllisesti raivaamassa kantovesakkoa. Säännöllisesti tehtävillä raivauksilla pyritään säilyttämään näkymät vehreinä maisema- ja luontoarvot sekä järvinäkymien avoimuus huomioiden. Ranta-alueiden raivuutyöt tehdään syksyllä, jolloin ei häiritä lintujen pesintää.


Teksti ja kuva: Kaisa Ristimella