Hyppää pääsisältöön

4.5.2021

Kuva
koira luontoreitillä. Kuva Jaana Pinson
Erityisesti lintujen pesintäaikana on hyvä palauttaa mieleen muutamia käytänteitä.

Karvaiset ystävät ovat kivoja, mutta järjestyslain mukaan ne tulisi pitää taajamissa aina kytkettyinä. Koiria saa pitää taajamissa vapaina ainoastaan koirapuistoissa, koirien harjoituspaikoissa sekä aidatuilla piha-alueilla. Myös tällöin koirien on oltava omistajansa tai haltijansa valvonnassa. Oleellista on myös varmistaa, ettei koira pääse karkaamaan aidatulta piha-alueelta.

Metsästyslain mukaan koirien kiinnipitoaikana 1.3.-19.8. koira on pidettävä luonnossa liikkuessa kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä. Kiinnipitoaika varmistaa rauhan luonnoneläimille niiden lisääntymisajan aikana.

Luonnonsuojelualueilla sekä Jyväskylän kaupungin ylläpitämillä luontopoluilla ja vastaavilla luontoretkeilykohteilla, kuten pitkospuureiteillä ja lintutorneilla koirat on pidettävä kytkettyinä ympäri vuoden. Vapaana olevat koirat häiritsevät erityisesti lintujen pesimärauhaa.

Lammaslaitumet on tänä keväänä ja kesänä poikkeuksellisesti suljettu koirilta 

Kaupunki kunnostaa tämän vuoden aikana Kuokkalan lammaslaitumia ja vahvistaa luonnon monimuotoisuutta tuomalla laitumille linnun- ja lepakonpönttöjä sekä hyönteishotelleja. Pesintärauhan ja poikasten turvallisuuden varmistamiseksi ainoa koira, jolla on lupa tulla lammaslaitumille tänä keväänä ja kesänä on lampaiden kanssa työskentelevä lampurin paimenkoira. Muiden koirien ulkoiluttaminen laitumilla on kevään ja kesän aikana kielletty.

”Pönttöjen asentaminen on aloitettu ja ensimmäisten asukkaiden eli telkkien toivotaan löytävän niille rakennetut pesäpöntöt lähiaikoina. Pesinnän jälkeen linnunpoikaset voivat piileskellä ja tulla lepäämään heinikon suojaan pitkin kesää”, kertoo Tarja Ylitalo Jyväskylän kaupungilta.

Kunnostustoimet ovat osa Helmi-elinympäristöohjelmaa, johon kaupunki on saanut avustusta Maa- ja metsätalousministeriöltä.

Kaupunki jakaa kiinteistöille ilmaisia koirankakkatarroja roskapönttöihin liimattavaksi

Kiinteistöt, jotka sallivat koirankakkapussien laittamisen omaan roskikseensa, voivat noutaa ilmaisen tarran roskikseensa liimattavaksi. Tarroilla merkityt roskikset viestivät koiranulkoiluttajille siitä, että koirankakkapussin laittaminen yksityiseen roska-astiaan on sallittua. Tarroja voi noutaa ilmaiseksi Palvelupiste Hannikaisesta Rakentajantalolta (Hannikaisenkatu 17) tai Jyväskylä-infosta Kauppakeskus Forumista (Asemakatu 7). Tarroja jakavat myös jotkut lemmikkitarvikeliikkeet.

Kuva
Koirankakkatarra, jossa piirretty koira pitää tassussaan koirankakkapussia. Kuva Kaisa Ristimella

Kaupungin omistamat roskikset löytyvät Jyväskylän karttapalvelusta osoitteesta kartta.jkl.fi. Koirankakkapusseja voi laittaa kaikkiin yleisten alueiden roskiksiin.
Roskiksia pyritään sijoittamaan paikkoihin, joissa ihmiset oleskelevat tai joihin he mahdollisesti pysähtyvät hetkeksi oleilemaan tai istahtamaan penkille. Roskisten lisääminen on kustannuskysymys. Astian hankinnan ja asentamisen lisäksi roska-astiat lisäävät tyhjennyskustannuksia, jotka ovat joko viikoittaisia tai kuukausittaisia, riippuen astian sijainnista.

Roskikset sijoitetaan väylien vilkkauden mukaan

Roskiksia löytyy kaupungin puistoista ja sekä kevyen liikenteen väylien varsilta. Kevyen liikenteen väylien osalta roskiksia sijoitellaan käyttäjämääriltään vilkkaimpien väylien varsille ja mahdollisimman hyvin risteysalueilla, jossa kaksi väylää risteävät. Myös katoksellisilla linja-autopysäkeillä on yleensä roska-astiat.

Ethän ruoki haitallista espanjansiruetanaa

On hyvä muistaa, että koiran omistajalla on vastuu koiransa jätösten keräämisestä ympäri vuoden. Talviaika ei ole poikkeus, sillä hankeen lumen peitettäväksi jätetyt jätökset jäätyvät ja säilyvät lumessa kuin uunituore pulla pakkasessa, valuen keväällä lumen sulamisvesien mukana takaisin kadulle. Jyväskylässä leviävä haitallinen espanjansiruetana syö myös koiranjätöksiä ja voi levittää tauteja lemmikkieläimiin. Keräämällä koirasi jätökset et ruoki tätä puutarhan tuholaista.
 

Asiasanat: