Hyppää pääsisältöön

23.11.2020

Jyväskylän kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä kokoontui tänään arvioimaan kaupungissa vallitsevaa koronatilannetta. Tartuntamäärät ovat kaupungissa lähteneet jälleen kasvamaan. Viime viikolla (viikko 47) tartuntoja todettiin 48 kappaletta.
Kuva
Mies poimii hedelmiä kaupassa kangasmaski kasvoillaan

Kaksi viikkoa sitten (viikko 46) tartuntoja todettiin yhteensä 22. Viikolla 45 tartuntoja ilmeni ainoastaan 13. Tartuntamäärien kasvaessa myös ilmaantuvuusluku on kääntynyt Jyväskylässä selkeään nousuun ollen edellisen kahden viikon osalta 45,5/100 000 asukasta. 

Tilastojen nousun taustalla on kaksi laajempaa vapaa-ajan vietossa aiheutunutta tartuntaryvästymää. Tartuntoja on ilmennyt eniten 16-25-vuotiaiden nuorten keskuudessa. Lisäksi tartuntoja on saatu muualle Suomeen tai ulkomaille tehdyillä matkoilla. 

- Tartuntojen alkuperä voidaan vielä selvittää jäljityksessämme kohtuullisen hyvin, mutta huolestuttaviakin piirteitä on. Tartunnat ovat yli tuplaantuneet viikossa ja jos sama tahti jatkuu, tartuntojen alkuperä on vaarassa kadota. Tämän jälkeen emme pysty enää asettamaan oikeita ihmisiä karanteeniin ja riski tartuntojen hallitsemattomasta leviämisestä kasvaa, tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä kuvaa. 

Poikkeusolojen johtoryhmässä nostettiin esille myös väestön käytöksessä tapahtunut hienoinen muutos parin rauhallisemman viikon aikana. 

- Maskien määrä näyttää valitettavasti kaupoissa hieman vähentyneen ja laajojakin yksityisiä tilaisuuksia on järjestetty turvallisuusohjeista välittämättä. Fakta on kuitenkin edelleen, että tartunnat leviävät herkästi ja kuten tilastoista näkee, muutokset voivat olla nopeita. Siksi vetoan jyväskyläläisiin, että jaksetaan noudattaa ohjeita vielä muutamia kuukausia ennen rokotteiden tuloa. Pidetään turvavälejä, muistetaan hyvä käsihygienia ja pysytään sairaana kotona sekä hakeudutaan matalalla kynnyksellä koronatesteihin, kaupunginjohtaja Timo Koivisto kertaa voimassa olevaa ohjeistusta. 

Suositukset jatkuvat joulun ja vuodenvaihteen yli

Tartuntamäärien ollessa kasvussa ja ihmisten liikkuvuuden lisääntyessä jälleen joululomien aikaan, Jyväskylän poikkeusolojen johtoryhmä päätti pitää voimassa yli 15-vuotiaiden laajan maskisuosituksen aina tammikuun 15. päivään asti. 

Kaupunki suosittelee myös vahvasti, ettei yli 20 hengen yksityistilaisuuksia järjestetä tammikuun puoleen väliin mennessä Jyväskylässä. Yksityistilaisuuksia ovat kaikki yksityisluonteiset tapahtumat, jotka eivät ole yleisölle avoimia. Esimerkkejä yksityisistä tilaisuuksista ovat syntymäpäiväjuhlat ja yksityiset illanvietot.

Kaikenikäisten ryhmäharrastustoiminta suositellaan jatkossakin järjestettäväksi siten, että osallistujien ja seurueiden on mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa. Kaupunki suosittelee, että harrastuksiin tullessa muistetaan turvavälit, pidetään välimatkoja toisiinsa, harrastusten jälkeen siirrytään omaan kotiin suihkuun ja vältetään turhaa oleilua harrastustiloissa. 

Julkisten tilojen käytössä tulee huolehtia siitä, että osallistujien ja seurueiden on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa. Lisäksi asiakasmäärä sisätiloissa rajataan puoleen normaalista asiakasmäärästä. Nämä tilat tarkoittavat esimerkiksi kaupungin omia tiloja tai valtion omistuksessa olevia tiloja.

Uusien harjoittelujen aloittaminen perusopetuksen luokkaryhmissä on kielletty ainakin tammikuun puoleen väliin asti. Kaupunki jatkaa lisäksi omien työntekijöidensä etätyösuositusta ainakin tammikuun 15. päivään asti kaikissa niissä työtehtävissä, joissa etätöiden tekeminen on mahdollista. 

Laaja maskisuositus yli 15-vuotiaille julkisissa sisätiloissa sekä ulkotiloissa olevissa tapahtumissa

Kaupunki suosittaa yli 15-vuotiaille maskien käyttöä 15.1.2021 asti. Maskeja tulee käyttää: 

  • julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei voida välttää. Suositus koskee myös ulkoilmassa olevia turnauksia ja tapahtumia, joissa on mukana laajoja yleisöjoukkoja ja turvavälejä ei voida muuten säilyttää.
  • toisen asteen oppilaitoksissa (mukaan lukien lukiot) ja korkeakouluissa.
  • joukkoliikenteessä, jossa lähikontakteja ei aina voida välttää.
  • matkalla näytteenottoon koronavirustestiin sekä ennen testituloksen valmistumista aina, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
  • kun saavutaan riskialueelta Suomeen ja matkustajat siirtyvät maahantulopisteeltä karanteeniin tai jos heillä on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella. 

Julkisilla tiloilla tarkoitetaan laajasti mm. kauppoja ja ostoskeskuksia, posteja, pankkeja, kirjastoja ja muita vastaavia sisätiloja. Liikuntaa ja urheilua seuratessa katsomoissa on suositeltava käyttää maskeja. Muita julkisiksi tiloiksi luettavia ovat mm. uimahallien yleiset tilat ja pukeutumistilat, kansalaisopiston kurssit (ei liikunnan kurssit), kirkot ja muut uskonnollisten yhteisöjen tilat, konserttisalit ja muut elävän musiikin esittämiseen käytettävät tilat sekä teatterit, elokuvateatterit ja muut esittävien taiteiden esittämiseen käytettävät tilat sekä museot ja galleriat jne. 

THL:n ohjeen mukaisesti maskia ei tule käyttää, jos se vaikeuttaa kohtuuttomasti hengitystä tai on muita terveyteen liittyviä syitä, jotka estävät maskin käytön.

Kaupungin omissa työyksiköissä maskien käyttöä tulee jatkaa:

  • terveyspalveluissa ja kaupunginsairaalassa ainakin 15.1.2021 asti.
  • ikääntyneiden ja muiden riskiryhmien kotiin annettavissa palveluissa sekä riskiryhmien asumispalveluissa toistaiseksi.
  • perusopetuksen henkilökunnan tulee käyttää maskia tai visiiriä ainakin 15.1.2021 asti.
  • varhaiskasvatuksessa maskia tai visiiriä tulee käyttää tammikuun puoleen väliin asti kaikissa niissä työtehtävissä, joissa liikutaan eri ryhmien välillä.

Ikääntyneiden palveluiden ja vammaispalveluiden vierailusuositukset

Poikkeusolojen johtoryhmä linjasi jo viime viikolla, että Jyväskylän ikääntyneiden päiväkeskukset pysyvät suljettuina ja vammaisten työ- ja päivätoiminta jatkuu poikkeusjärjestelyin ainakin maaliskuun 2021 loppuun asti. Asiakasryhmille järjestetään tarvittaessa tilalle korvaavia palveluita, kuten syksyn aikana on tehty. Korvaavan toiminnan sisältö arvioidaan ja sovitaan aina suoraan kaupungin ja asiakkaiden sekä heidän omaistensa kanssa.

Samalla linjattiin, että ikääntyneiden palveluiden ja vammaispalveluiden asumisyksiköiden vierailusuositukset pidetään toistaiseksi voimassa. Ohjeistusta noudatetaan myös sosiaalihuoltolain mukaisissa asumisyksiköissä. Ohjeet ovat:

  • Vierailuista sovitaan aina etukäteen yksikön henkilökunnan kanssa. 
  • Läheinen saa ohjeet turvalliseen vierailuun esimerkiksi puhelimitse ennen kuin hän tulee asukkaan luo. 
  • Tapaamisen ja muiden asukkaiden turvallisuuden takaamiseksi suositus on, että vierailijoita saa tulla kerrallaan kaksi (2). 
  • Läheinen huolehtii vierailun ajan käsihygieniasta ja käyttää henkilökunnan antamaa kertakäyttöistä suunenäsuojusta. 
  • Vierailun aikana tulee pitää turvaväliä ja asukkaan koskettelua tulee välttää. Asukasta on kuitenkin mahdollista työntää ulkona pyörätuolissa. 
  • Vierailuja voidaan järjestää ulkona, erikseen järjestetyssä rauhallisessa tilassa tai asukkaan omassa huoneessa. 
  • Vierailijat eivät saa liikuskella yksikön yhteisissä tiloissa tarpeettomasti.

Toimintayksikön johtaja tai esimies vastaa siitä, että vierailut toteutetaan yksiköissä turvallisesti. Vierailulle ei voi välttämättä aina tulla, sillä asumisyksikkö voidaan laittaa väliaikaisesti vierailukieltoon koronavirustartunnan tai -epäilyn takia. 
 
Kaupunginsairaalan osastoille pääsevät toistaiseksi vierailemaan ainoastaan saattohoitopotilaiden ja kriittisesti sairaiden potilaiden omaiset maskeja käyttäen.

Lisätietoja: Jyväskylän kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä, p. 050 522 0486 tai poikkeusolojen johtoryhmän puheenjohtaja, Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto, p. 050 3362 819
 

Asiasanat: