Jyväskylän seudun kuntien ja valtion välisen MAL-sopimuksen neuvotteluryhmä kokoontui torstaina 11.6. ensimmäisen kerran. Neuvottelussa käytiin läpi Jyväskylän seudun tavoitteita ja lähtökohtia sopimukselle.

Lisätietoja:

- talous- ja strategiajohtaja Lasse Leppä, Jyväskylän kaupunki, p. 014 266 3755
- kaupunkirakennepalvelujen toimialajohtaja Erja Saarivaara, Jyväskylän kaupunki, p. 014 266 5071

Valtion ja neljän suurimman kaupunkiseudun, Helsingin, Tampereen, Turun ja Oulun kaupunkiseutujen välisissä MAL-sopimuksissa saavutettiin neuvottelutulos 2.6.2020. Valtio ja kaupungit panostavat alkavalla sopimuskaudella kaupunkiseutujen maankäytön, asumisen ja liikenteen kehittämiseen ennätyksellisen suurella osuudella. Hallitus sitoutuu varautumaan kokonaisuuteen 936 miljoonaan euroa. Jyväskylän seudun lisäksi MAL-sopimusmenettely laajenee koskemaan myös Lahden ja Kuopion seutuja.

− Odotuksemme on, että uusiin MAL-sopimusseutuihin panostetaan asukasluvun mukaan samassa suhteessa ja samoilla periaatteilla, kertoo Jyväskylän kaupunkiseudun MAL-ohjausryhmän puheenjohtaja, Jyväskylän kaupunginhallituksen puheenjohtaja Meri Lumela. 

MAL-sopimuksilla vahvistetaan kaupunkiseudun kuntien keskinäistä sekä seudun ja valtion välistä yhteistyötä maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteensovittamisessa. Hallitusohjelman mukaisesti sopimukset pidentyvät 12-vuotisiksi, mikä lisää sopimusten pitkäjänteisyyttä ja kokonaisvaltaista kehittämisotetta. 

− Seudun elinvoiman kannalta tärkeitä hankkeita ovat Jyväskylä−Tampere-raideyhteyden parantaminen ja valtatie 4:n kehittäminen. Kestävän liikkumisen tavoitteiden saavuttaminen edellyttää investointeja joukkoliikenteeseen ja pyöräilyreitteihin. Myös kohtuuhintaisen asuntotuotannon edistäminen on seudulle tärkeää. Yhteistyössä valtion kanssa määrittelemme yhteiset tavoitteet ja roolit niiden edistämisessä, kiteyttää Äänekosken kaupunginjohtaja Matti Tuononen.

Seuraava neuvottelu pidetään syyskuun alussa. Tavoitteena on hyväksyä sopimus mukana olevien kuntien valtuustoissa vuoden 2020 loppuun mennessä. Valtion puolesta sopijaosapuolina ovat ympäristöministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, valtiovarainministeriö, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA, Väylävirasto, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom sekä Keski-Suomen ELY-keskus.