Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Jyväskylän ensimmäisen liikkumisohjelman luonnos on nähtävillä - kommentoi ja vaikuta!

Jyväskylän kaupunki käynnisti vuonna 2023 Jyväskylän oman liikkumisohjelman rakentamisprosessin, joka on nyt edennyt viimeistelyvaiheeseen. Ohjelman päätavoitteena on tuoda hyvinvointia kaupunkilaisille mahdollistamalla mielekäs liikkuminen kaikille ikään, sukupuoleen, kulttuuritaustaan tai taitotasoon katsomatta.

Nyt jyväskyläläisillä on mahdollisuus päästä kommentoimaan ja antamaan palautetta liikkumisohjelman luonnoksesta.

Asiasanat:  
liikunta
liikuntapääkaupunki
osallisuus
Kuva
Tyttöjä Harjun stadionin kentällä. Kuva Tero Takalo-Eskola

Vaajakosken ohitustien uusiin asemakaavaehdotuksiin tutustutaan asukastilaisuudessa 7.5.

Vaajakoskelle suunnitteilla olevan ohitustien mahdollistavasta kaavamuutoksesta ja -laajennuksesta on laaditut uudet kaavaehdotukset, jotka ovat tulossa nähtäville. Nähtävilläolon aikana ehdotuksista on mahdollista antaa palautetta. Suunnitelmiin voi myös tutustua ja niistä keskustella asukastilaisuudessa.

Ohitustien kaavaehdotukset olivat jo kertaalleen nähtävänä viime elokuussa 2023.

Asiasanat:  
asukastilaisuus
osallisuus
kaupunkisuunnittelu
Kuva
katkoviiva mallintaa ilmakuvassa ohitustien linjausta. Kuva Jyväskylän kaupunkisuunnittelu

Jyväskylän asukaspaneeliin ennätysmäärä hakijoita - paneeli aloittaa työskentelynsä 16.4.2024

Jyväskylän kaupunki kokeilee ensimmäistä kertaa laajan asukaspaneelin toteutusta asukkaiden osallisuuden muotona. Talouden tasapainotustyön arviointiin keskittyvä 32-henkinen paneeli aloittaa työskentelynsä 16.4. Paneelin arvio eli julkilausuma säästöjen vaikutuksista asukkaiden arkeen julkaistaan toukokuun aikana.

Paneeli osoittautui ajankohtaisen aiheen pohjalta kiinnostavaksi formaatiksi osallistua kaupungin asioiden valmisteluun, sillä maaliskuussa paneeli

Asiasanat:  
asukaskysely
osallisuus
talous
talouden tasapainotus
Kuva
Jyväskylä-kirjaimet, taustalla kerrostaloja. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Kukkulan alueen suunnittelusta keskustellaan asukastilaisuudessa 4.4.

Kukkulan alueen suunnittelu ja kaavoitus on käynnistynyt osayleiskaavoituksella ja vaiheittain etenevällä asemakaavoituksella. Kaavoituksen valmistelusta järjestetään aloitusvaiheen keskustelutilaisuus 4.4.2024, jossa voi kuulla ja keskustella alueen kehittämisestä kaupungin kaavoittajien sekä entistä sairaala-aluetta kehittävän Jyväskylän Kukkulan Kehitys Oy edustajien kanssa. Jyväskylän Kukkulan Kehitys Oyj:n omistavat tasaosuuksin Ovaro Kiinteistösijoitus Oyj, Investors House Oyj ja Royal House Oy.

Kukkulan osayleiskaavan suunnittelualue muodostuu keskeisestä Sairaalanmäen alueesta.

Asiasanat:  
osallisuus
kaupunkisuunnittelu
Kuva
Kukkulan alue viistoilmakuvassa talvella. Kuva Jyväskylän kaupunki

Heinälammen tai Piilolan asukas - vastaa katusuunnitelmien kehittämiskyselyyn

Opinnäytetyöntekijä toivoo katusuunnitelmien sisältöön ja selkeyteen liittyviä vastauksia asukkailta, jotka asuvat seuraavien katujen varsilla: Aapatie, Hetteikkö, Kaislikkotie, Kosteikko, Lummetie, Nuottaruoho, Ruokotie, Sammaltie, Saratie Ulpukkatie, Kulmakuja, Riihikatu ja Välisenkuja

Jos asut yllä mainittujen Heinälammen tai Piilolan katujen varrella, pyytäisimme teitä vastaamaan tutkimukseen.

Asiasanat:  
asukaskysely
osallisuus
Kuva
Kysely. Kuva Jyväskylän kaupunki

Jyväskylän kaupunki kokoaa asukaspaneelin arvioimaan talouden tasapainottamistoimien vaikutuksia kuntalaisten arkeen

Asukasosallisuuteen ja asukkaiden vaikuttamismahdollisuuksiin etsitään uusia keinoja Jyväskylässä. Tulevana keväänä arvioidaan talouden tasapainotuksen vaikutuksia asukkaiden elämään kokoamalla eri ikäisistä ja eri puolilla kaupunkia asuvista asukkaista koostuva asukaspaneeli. Kolahtaako kutsukirje paneeliin sinun postilaatikkoosi maaliskuussa?

Jyväskylän kaupunki on valittu mukaan Sitran rahoittamaan asukasosallisuutta edistävään kokeiluun, jossa satunnaisotantaa hyödyntämällä kootaan eri

Asiasanat:  
osallisuus
osallisuuspalvelut
talouden tasapainotus
Kuva
Neljä ihmistä keskustelemassa pöydän ääressä ruokalatilassa ja taustalla muita keskustelijoita. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Nuorisovaltuusto jakaa jälleen hankerahaa huippuideoille

Jyväskylän kaupungin Nuorisovaltuusto jakaa tuttuun tapaan 17 000 euroa nuorten omille hankkeille. Hakuaika kestää 10.3.2024 asti.

Hankerahaa voivat hakea nuoret, jotka kaipaavat rahoitusta omalle idealle tai projektille.

Asiasanat:  
osallisuus
Kuva
Nuorisovaltuusto jakaa hankerahaa kaupungintalolla, nuorisovaltuuston hallitus kasvokkain kameraan päin yleisön selkä kameraan päin. Kuva Jyrki Pitkänen

Jyväskylän kaupungin avustukset vuodelle 2024

Toiminta-avustuksia voivat hakea Jyväskylään rekisteröidyt yhdistykset ympärivuotiseen, toimintasuunnitelman mukaiseen toimintaan.

Asiasanat:  
avustus
kohdeavustus
tieavustus
toiminta-avustus
osallisuus
Kuva
Jyväskylä-kirjaimet lumihangen ympäröimänä. Kuva Miia Lyyra

Tulevaisuuden Kukkulalla asumista, työpaikkoja ja palveluita - entisen keskussairaalan alueen kaavoitus käynnistyy

Jyväskylän seuraavien vuosikymmenien merkittävin kasvuale sijaitsee Kukkulalla. Sairaala Novan rakentamisen myötä tyhjiksi jääneet entisen Keski-Suomen keskussairaalan rakennukset ja maa-alueet muuttuvat tulevaisuudessa monipuoliseksi asumisen, työpaikkojen ja palveluiden kokonaisuudeksi. Alueen kehittymistä ohjataan kaavatyöllä.

Kukkulaksi nimetty Jyväskylän vanha keskussairaalan alue muodostaa tulevaisuudessa sairaala Novan kanssa yhden Keski-Suomen tärkeimmistä palvelu- j

Asiasanat:  
kaupunkisuunnittelu
osallisuus
Kuva
Kukkulan alue viistoilmakuvassa talvella. Kuva Jyväskylän kaupunki