Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Kulttuuri- ja liikuntalautakunnan päätöksiä 13.3.2024

Jyväskylän kulttuuri- ja liikuntalautakunta hyväksyi kokouksessaan 13.3.2024 kaikki asiat esitysten mukaisesti.

Kokouksessa päätettiin muun muassa kulttuurin ja kansalaistoiminnan harkinnanvaraiset toiminta- ja kohdeavustukset, käsiteltiin kulttuuri- ja liiku

Asiasanat:  
kulttuuri- ja liikuntalautakunta
päätös
avustus
kohdeavustus
kulttuuriavustus
toiminta-avustus
kulttuuritoiminta
kansalaistoiminta
kuntalaisaloite
tilinpäätös
Kuva
Puheenjohtajan nuija. Kuva Antti Laukkarinen

Jyväskylän kaupunki osallistuu Muuttolintujen kevät -projektiin – asukkaita kannustetaan mukaan liikkumaan ja tallentamaan lintujen laulua

Jyväskylän kaupungin alueelle sijoitetaan kevään aikana sata muuttolintujen pistelaskentapaikkaa, joissa kuka tahansa voi tallentaa lintujen laulua ja auttaa samalla tutkimusta. Pistelaskentapaikat löytyvät kätevästi kännykästä Muuttolintujen kevät -sovelluksesta. Kyseessä on Jyväskylän yliopiston kehittämä sovellus, ja tänä vuonna sen avulla luodaan pistelaskentaverkostoa yhdessä Helsingin kaupungin ja Metsähallituksen kanssa.

Lintujen kevätmuuton seuraaminen on entistä helpompaa

Pistelaskentatallennusten ideana on saada tietoa muun muassa siitä, mihin aikaan mitk

Kuva
Retkeilijä katsoo kännykkää. Kuva Tero Takalo-Eskola

Secto Rally Finland 2024 reitti: "All-in!" – jokaiselle jotain

Secto Rally Finland, Suomen MM-ralli, ajetaan tulevana kesänä reitillä, jolle on koottu kaikki herkut: perinteitä, vähän jotain uutta ja samalla jokaiselle jotain.

Kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen kuvailee reittiä jopa yhdeksi kaikkien aikojen parhaista.

Kuva
Ihmisiä takaapäin katsomassa lavalle, jossa teksti Secto live. Kuva Satu Leinonen

Liikuntapalveluiden vuoden 2024 hinnastoon tehtiin muutamia muutoksia

Hinnastokokonaisuus sisältää Jyväskylän kaupungin liikuntapaikkojen tilamaksut, kertamaksut, ohjatun liikunnan maksut, virkistyskalastusmaksut, virkistysalueiden käyttöön liittyvät maksut sekä vuokrattavan välineistön ja kaluston maksut.

Jyväskylän kaupungin liikuntapalveluiden vuoden 2024 hinnastoon on tehty muutamia muutoksia.

Asiasanat:  
liikunta
hinnasto
liikuntapalvelut
Kuva
Sinisen juoksuradan ratanumerot. Kuva Jaana Pinson

Veturitalleilla ja Tanssisali Lutakossa nousevia yhtyeitä Jyväskylästä ja muualta Suomesta

Jyväskylän Veturitallien Kiskoklubilla esiintyy perjantaina 23.2. kolme yhtyettä (Chaoticpain, HaloShade ja Krampus Vie) ja Megarock-tapahtumassa Tanssisali Lutakossa keskiviikkona 28.2. viisi yhtyettä (Face The Legacy, S.P.I.T, Justice Theory, Terromania ja Säätövara). Molemmat tapahtuvat ovat maksuttomia.

Kiskoklubilla esiintyvät Muuramen Kinkomaalta ponnistava ja energistä grungea soittava Chaoticpain, progevivahteista rokkia soitta

Asiasanat:  
veturitallit
Kuva
Terromanian promokuva. Kuva Valtteri Lahikainen

Eeva etenee omaa työ- ja urapolkuaan silmät auki ja uteliaana

Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelujen suunnittelupäällikkö Eeva Simula kehittää monin eri keinoin omaa osaamistaan koko ajan. Koulutukset eivät suinkaan ole ainoa keino osaamisen kehittämiseen. Työssäoppiminen on ennen kaikkea dialogia erilaisten ihmisten ja ympärillä työskentelevien osaajien kanssa.

Liikuntapalveluissa työskentelevä Eeva Simula on tehnyt Jyväskylän kaupungille töitä pitkän tovin tehtävänimikkeellä suunnittelupä

Asiasanat:  
uratarina
rekrytointi
osaaja
Kuva
Henkilö roikkuu tangossa kuntosalilla. Kuva Satu Kivistö

Jyväskylän kaupunki kokoaa asukaspaneelin arvioimaan talouden tasapainottamistoimien vaikutuksia kuntalaisten arkeen

Asukasosallisuuteen ja asukkaiden vaikuttamismahdollisuuksiin etsitään uusia keinoja Jyväskylässä. Tulevana keväänä arvioidaan talouden tasapainotuksen vaikutuksia asukkaiden elämään kokoamalla eri ikäisistä ja eri puolilla kaupunkia asuvista asukkaista koostuva asukaspaneeli. Kolahtaako kutsukirje paneeliin sinun postilaatikkoosi maaliskuussa?

Jyväskylän kaupunki on valittu mukaan Sitran rahoittamaan asukasosallisuutta edistävään kokeiluun, jossa satunnaisotantaa hyödyntämällä kootaan eri

Asiasanat:  
osallisuus
osallisuuspalvelut
talouden tasapainotus
Kuva
Neljä ihmistä keskustelemassa pöydän ääressä ruokalatilassa ja taustalla muita keskustelijoita. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Nuorisovaltuusto jakaa jälleen hankerahaa huippuideoille

Jyväskylän kaupungin Nuorisovaltuusto jakaa tuttuun tapaan 17 000 euroa nuorten omille hankkeille. Hakuaika kestää 10.3.2024 asti.

Hankerahaa voivat hakea nuoret, jotka kaipaavat rahoitusta omalle idealle tai projektille.

Asiasanat:  
osallisuus
Kuva
Nuorisovaltuusto jakaa hankerahaa kaupungintalolla, nuorisovaltuuston hallitus kasvokkain kameraan päin yleisön selkä kameraan päin. Kuva Jyrki Pitkänen

Nuoret ovat tyytyväisiä alueelliseen ja liikkuvaan nuorisotyöhön Jyväskylässä - kiusaamista nuorisotiloilla havaitaan vain vähän

Kunnallisen nuorisotyön osaamiskeskus Kanuuna on kerännyt vuosittain nuorisotilojen käyttäjiltä palautetta nuorisotyöstä. Jyväskyläläiset nuoret kertovat havainneensa kiusaamista nuorisotiloilla vähemmän kuin suurissa kaupungeissa keskimäärin.

Vuonna 2023 nuorisotilojen käyttäjille suunnattuun kyselyyn vastasi Jyväskylässä 404 nuorta.

Kuva
Nuoret istuvat sohvalla pelaten videopeliä, kuvassa nuorten selät näkyvissä. Kuva Juulia Puurunen

Taideapteekin keväässä tanssia, elokuvia, yhteislaulua ja paljon muuta

Taideapteekin kevään esite tarjoaa jälleen senioreille kulttuuriohjelmaa, jota löytyy monipuolisesti ympäri Jyväskylää.

Esitteeseen on koottu kattavasti Jyväskylän kaupungin, Keski-Suomen hyvinvointialueen sekä muiden toimijoiden ikääntyneille suuntaamaa ohjelmistoa.

Asiasanat:  
taideapteekki
ikääntyneet
jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelut
Kuva
Energia-yhtyeen viisi jäsentä ryhmäkuvassa. Kuva Jyväskylän kulttuuripalvelut

Neuleiltoja Veturitalleilla toukokuun loppuun asti

Jyväskylän Veturitalleilla, Kahvila Kiskon yhteydessä järjestetään rentoja ja vapaamuotoisia neuleiltoja keskiviikkoisin klo 17 – 19 toukokuun loppuun asti.

Illat ovat tarkoitettu 13–29 -vuotiaille käsitöiden harrastajille, jotka neulovat, virkkaavat ja tekevät esimerkiksi kirjontatöitä.

Asiasanat:  
veturitallit
Kuva
Kutimet, lankaa. Kuva Jaana Pinson

Jyväskylän Hippoksen harjoitusjäiden ja kilpahallin tilojen kuntotutkimukset käynnistyneet

Jyväskylän Hippoksella Hipposhallin alakerrassa ja LähiTapiola Areenan päädyssä sijaitsevissa jääurheilun harjoitustiloissa tehtävät kuntotutkimukset ovat käynnistyneet. Tutkimukset käynnistyivät viikolla kolme ja jatkuvat viikolle 12 saakka.

Tällä ja ensi viikolla tiloissa tehdään Hipposhallin alakerrassa ja kilpahallin Minijään päädyssä rakennetutkimuksia, jolloin rakenteiden ava

Asiasanat:  
hippos
harjoitusjäähalli
jäähalli
sisäilma
sisäilmasto (ilmasto)
tutkimus
Kuva
Harjoitusjäähallin sisäänkäynti. Kuva Hannu Rainamo

Jyväskylän kulttuuripalvelut tarjosi kulttuurielämyksiä yli 53 000 osallistujalle vuonna 2023

Jyväskylän kulttuuripalvelut -yksikön toteuttamiin palveluihin osallistui viime vuonna 53 400 kaupunkilaista. Yli tuhat toteutettua esitystä ja tilaisuutta tavoitti kaiken ikäisiä asukkaita eri puolilla kaupunkia järjestetyissä kulttuuritapahtumissa ja -toiminnoissa. Palvelut kohdentuivat erityisesti lapsiin, perheisiin ja ikääntyneisiin.

Lasten- ja nuortenkulttuuri tavoitti 38 000 osallistujaa

Lapsille, nuorille ja perheille suunnattuihin Lasten Lystin kulttuuriesityksiin os

Asiasanat:  
jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelut
Kuva
Yleisöä puistossa katsomassa teatteriesitystä. Kuva Miia Lyyra

Kulttuuriluotsitoiminnan koordinointi muuttuu 1.2.2024 Jyväskylässä

Kulttuuriluotsitoiminnan koordinaattori Hannemari Laitinen siirtyy kaupungilla uusiin tehtäviin 1.2.2024 alkaen. Samalla kulttuuriluotsitoiminnan koordinaatio muuttuu siten, että luotsauspyynnöt ohjataan jatkossa vapaaehtoistoiminnan palveluiden Vapariin, joka jatkossa välittää pyynnöt eteenpäin kulttuuriluotseille.

Kulttuuriluotsit ovat Jyväskylän kaupungin kouluttamia vapaaehtoisia kulttuuritarjontaan perehtyneitä vertaisohjaajia, jonka kuka tahansa voi pyytä

Asiasanat:  
kulttuuriluotsi
Kuva
Neljä kulttuuriluotsia tutkii erilasilla laseilla näyttelyä Suomen käsityön museossa. Kuva Hanne Laitinen