Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia vasemmalta.

Jyväskylän kaupunkiin kohdistuva lakko on alkamassa huomenna tiistaina

02.05.2022
Jyväskylän kaupungin tietojen mukaan kaupunkiin kohdistuva JUKOn, JHL:n ja Jytyn lakko alkaa huomenna tiistaina 3.5. kello 00.01. Lakon on ilmoitettu päättyvän maanantaina 9.5. kello 23.59. Lakko voi päättyä aiemmin, jos kunnallisalan työriidassa saavutetaan sopu.

Lakko vaikuttaa toteutuessaan monin tavoin Jyväskylän kaupungin palveluihin, mutta erityisesti perusopetukseen ja varhaiskasvatukseen.

Asiasanat:  
työtaistelu
lakko
Kuva
Viisi lasta taiteilee kaatuneen puunrungon päällä metsässä. Kuva Dolly Aittanen

Tiedotteita viittomakielelle tulkattuna

02.05.2022
Jyväskylän kaupungin tuore tiedotevideo viittomakielelle tulkattuna on julkaistu ja se on katsottavissa viittomakielisten nettisivulla.

Jyväskylän kaupungin uusi viittomakielinen tiedotevideo on nähtävissä kaupungin viittomakielisten nettisivulla.

Asiasanat:  
viittomakieli
infovideo
Kuva
Viittomakielisille on tarjolla tiedotteita omalla kielellä. Kuva Esa Linna

Lakko vaikuttaa laajasti Jyväskylän kaupungin palveluihin 3.–9.5.

28.04.2022
HUOM! Tietoja on päivitetty 2.5.2022.

JUKOn, JHL:n ja Jytyn lakko vaikuttaa toteutuessaan Jyväskylän kaupungin palveluihin monin tavoin 3.–9.5. Vaikutukset tuntuvat erityisesti perusopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa.

Lakon toteutuessa Jyväskylän kaupungin perusopetuksen kouluissa ei järjestetä opetusta 3.–9.5. Koulujen opetuksen keskeyttäminen l

Asiasanat:  
työtaistelu
lakko
Kuva
Oppilaat istuvat piirissä. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Lakko vaikuttaa Jyväskylän kaupungin palveluihin 23.–24.3.

21.03.2022
Tietoja päivitetty 23.3.2022

Jytyn ja JHL:n lakko keskiviikkona ja torstaina 23.–24.3. vaikuttaa Jyväskylän kaupungin palveluihin monin tavoin. Vaikutukset ovat laajimmat perusopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa, sillä päiväkodeissa ja kouluissa ei ole lakkopäivinä normaaleja ruokapalveluja.

Lakko on rajattu siten, että se ei koske tehtäviä, joiden tekemättä jättäminen voisi aiheuttaa vaaraa kansalaisten hengelle, terveydelle, turvallis

Asiasanat:  
lakko
työtaistelu
Kuva
Kyltti koulun ruokalassa: Malliannos 6-9-vuotiaiden kouluateriasta. Kuva Jaana Pinson

Jyväskylä jatkaa maskisuositusta tammikuun 15. päivään asti, sillä koronatartunnat ovat jälleen lisääntyneet kaupungissa

23.11.2020
Jyväskylän kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä kokoontui tänään arvioimaan kaupungissa vallitsevaa koronatilannetta. Tartuntamäärät ovat kaupungissa lähteneet jälleen kasvamaan. Viime viikolla (viikko 47) tartuntoja todettiin 48 kappaletta.

Kaksi viikkoa sitten (viikko 46) tartuntoja todettiin yhteensä 22. Viikolla 45 tartuntoja ilmeni ainoastaan 13.

Asiasanat:  
korona
koronavirus
Kuva
Mies poimii hedelmiä kaupassa kangasmaski kasvoillaan. Kuva Outi Kaakkuri

Jyväskylä koronan kiihtymisvaiheen kynnyksellä – kaupunki antaa etupainotteisesti joukon uusia suosituksia asukkailleen

16.10.2020
Jyväskylän kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä kokoontui viikon päätteeksi kuulemaan terveydenhuollon arvion kaupungin tämän hetken koronatilanteesta. Kokouksessa todettiin, että Jyväskylän kaupunki on koronaepidemian osalta taudin kiihtymisvaiheen kynnyksellä. Tilanteen rauhoittamiseksi kaupunki antoi joukon uusia suosituksia ja tarkisti voimassa olevat linjaukset ja rajoitukset kaupungin alueella.

Jyväskylässä on kuluneella viikolla todettu jo tähän mennessä todettu 73 tartuntaa, joka on viikkotasolla tarkasteltuna ennätysmäärä.

Asiasanat:  
korona
koronavirus
Kuva
Koronanäytteenoton kyltti keskussairaalan Showroomin autokaistalla. Kuva Outi Kaakkuri

Jyväskylän koronatartunnoille altistuneet on nyt pääosin tavoitettu

12.10.2020
Jyväskylässä loppuviikon ja viikonlopun aikana ilmennyt laaja koronatartuntojen ryvästymä on nyt saatu lähes kokonaisuudessaan selvitettyä. Yksityistilaisuudessa tapahtuneesta joukkoaltistumisesta johtuen ilmeni viime viikon aikana yhteensä 50 tartuntaa ja karanteeniin on asetettu viikonlopun ja tämän päivän aikana noin 700 asukasta. Lähes kaikki altistuneet on nyt tavoitettu terveydenhuollon toimesta.

Viikonloppuna on testattu tiiviisti oireisia karanteeniin asetettuja henkilöitä.

Asiasanat:  
korona
koronavirus
Kuva
Kaksi suojavarusteisiin pukeutunutta hoitajaa koronanäytteenotossa. Kuva Outi Kaakkuri

Jyväskylän kaupungin nuorisotilat ovat avoinna syyslomallakin 

09.10.2020
Jyväskylän kaupungin nuorisotilojen ovet ovat avoinna myös syyslomalla. Suurin osa tiloista on avoinna tiistaista torstaihin, mutta osa tiloista pitää ovensa auki myös perjantai-iltana. 

Avointen ovien ohella osalla nuorisotiloista järjestetään toiminnallisempaa ja ohjattua toimintaa. 

Kuva
nuoret miehet kopauttavat kyynärpäitään ja pitävät maskeja kasvoillaan. Kuva Saara Siltala

Jyväskylä jatkaa yli 15-vuotiaiden maskisuositusta lokakuun ajan - Maskien käytön arvioidaan osaltaan vaikuttaneen tartuntojen määrän vähenemiseen Jyväskylässä

05.10.2020
Jyväskylä antoi 24.9. kahden viikon mittaisen maskisuosituksen yli 15-vuotiaille asukkailleen. Maskisuositus näyttää purevan, sillä uusien tartuntojen määrä on Jyväskylässä laskenut selvästi.

Maskisuositusta annettaessa kaupungissa ilmeni 60 uutta tartuntaa viikon aikana ja ilmaantuvuusluku oli pahimmillaan kahden viikon seurantajaksolla

Asiasanat:  
korona
koronavirus
Kuva
Nainen liukuportaissa ostoskeskuksessa maski kasvoillaan. Kuva Outi Kaakkuri

Jyväskylän kaupunki valmistellut toimenpidelistauksen koronatilanteen pahenemisen varalle – tartuntamäärät jatkavat kasvuaan

22.09.2020
Jyväskylän koronatilanne on heikentynyt kuluneen kolmen viikon aikana. Viime viikolla Jyväskylän näytteenotossa havaittiin jälleen ennätysmäärä positiivisia tuloksia. Kuluneen kahden viikon aikana tartuntojen ilmaantuvuus on ollut yhteensä 37,1 tartuntaa 100 000 asukasta kohden.

Kuluva viikko on lähtenyt vielä vauhdikkaammin käyntiin.

Asiasanat:  
korona
koronavirus
Kuva
Lapsi piirtää liiduilla koronavirusta asfalttiin. Kuva Jaana Pinson

Jyväskylässä jatketaan nykyisillä rajoitustoimenpiteillä – uusia tartuntoja ilmoitettu tänään 1

03.09.2020
Jyväskylän terveydenhuollossa tehdyissä koronatesteissä on alkuviikon aikana saatu 26 positiivista tulosta. Tänään on saatu tieto yhdestä uudesta positiivisesta näytteestä. Ilmoitettu tapaus liittyy aiempiin tartuntaketjuihin. Positiivisen testituloksen saanut henkilö on jo karanteenissa eikä uusia ole siten tarvinnut asettaa.

Kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä kävi tänään läpi sitä, onko syytä lisätä rajoitustoimenpiteitä tartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi.

Asiasanat:  
korona
koronavirus
Kuva
Koronavilkku-sovellus älypuhelimen ruudulla. Kuva Outi Kaakkuri

Jyväskylässä asetetaan tänään karanteeniin 140 koronatartunnalle altistunutta henkilöä – tartuntaketjut ovat tiedossa

01.09.2020
Jyväskylässä on tänään tiistaina vahvistettu kahdeksan uutta koronatartuntaa. Karanteeniin asetetaan tänään noin 140 henkeä, ja kaikki altistuneet ohjataan koronavirustestaukseen. Kaikkiin altistuneisiin ollaan yhteydessä tämän päivän aikana terveydenhuollosta.

Maanantain ja tiistain aikana Jyväskylässä on todettu yhteensä 19 uutta tartuntaa ja karanteeniin on asetettu yhteensä lähes 400 henkilöä.

Asiasanat:  
korona
koronavirus
Kuva
Lapsi saippuoi käsiään. A child is washing hands. Kuva Pirjo Ala-Hynnilä

Jyväskylän kaupunki reagoi kasvaneisiin koronatartuntoihin tiukentamalla suojatoimenpiteitä riskiryhmien palveluissa

25.08.2020
Jyväskylässä on edellisen viiden päivän aikana ilmennyt 7 uutta koronatartuntaa. Kaikki tartunnan saaneet ovat olleet testeissä käydessään suhteellisen lieväoireisia. Kaupunki kantaakin nyt huolta siitä, että tartunnat lähtevät leviämään myös riskiryhmien keskuuteen. Kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä kokoontui tänään ja käynnisti valmistelut riskiryhmien suojelemiseksi.

Kaupunki varautuu koronatilanteen pahenemiseen rajoittamalla välittömästi vierailuja ikääntyneiden ja vammaispalveluiden asumispalveluiden sisätilo

Asiasanat:  
korona
koronavirus
sosiaali- ja terveyspalvelut
Kuva
Kädet muodostavat sydämen. Kuva Pirjo Ala-Hynnilä

Jyväskylän kaupunki jatkaa koronanäytteenoton jonojen purkamista sekä suosittelee maskeja käytettävän joukkoliikenteen lisäksi joukkotapahtumissa

13.08.2020
Koronavirustartuntojen määrät ovat lähteneet uudelleen nousemaan Suomessa suhteellisen rauhallisen kesän jälkeen. Keski-Suomessakin on kuluneen kahden viikon aikana todettu uusia tartuntoja. Keski-Suomessa ei ole kyseessä vielä epidemiatilanne, vaikka yksittäisiä tartuntoja on rauhallisen kesän jälkeen ilmennyt.

Suomen yhteisenä strategiana on kesästä asti ollut uusien tartuntojen nopea selvittäminen ja tarvittaessa tartunnalle altistuneiden asettaminen kar

Asiasanat:  
korona
koronavirus
Kuva
Lapsi saippuoi käsiään. A child is washing hands. Kuva Pirjo Ala-Hynnilä

Jyväskylän kaupunki sallii vierailut riskiryhmien asumisyksiköissä sekä kaupunginsairaalassa suojatoimenpiteet huomioiden

18.06.2020
Maan hallitus linjasi eilen, että vierailut sairaaloiden osastoille mahdollistetaan. Samalla ikääntyneiden ja riskiryhmiin kuuluvien vierailukäytäntöjä höllennettiin, mutta muistutettiin edelleen, että vierailujen turvallinen järjestäminen on yksiköiden vastuulla.

Jyväskylän kaupunki tarkentaa ohjeistuksen pohjalta vierailukäytäntöjään.

Asiasanat:  
korona
koronavirus
asumispalvelut
Kuva
Hana suljetaan kertakäyttöpaperilla käsien pesun jälkeen. Kuva Pirjo Ala-Hynnilä

Jyväskylän kaupungin ikääntyneiden ja kehitysvammaisten asumispalveluissa tavataan omaisia ulkoillen suojatoimenpiteet huomioiden

20.05.2020
Jyväskylän ikääntyneiden ja kehitysvammaisten asumisyksiköissä aloitettu kokeilu omaistapaamisten järjestämisestä ulkoilmassa jatkuu toistaiseksi. Tapaamiset suoritetaan tiukasti ohjeistettuna ja erilaiset suojatoimenpiteet huomioiden, jotta asukkaiden turvallisuus voidaan varmistaa korona-aikana. Kaupungilla käytössä oleva malli on linjassa sosiaali- ja terveysministeriön 15. toukokuuta antaman ohjeistuksen kanssa.

Ministeriön ohjeistuksen mukaan ikääntyneiden ja riskiryhmiin kuuluvien asukkaiden yhteydenpitoa läheisiinsä tulee mahdollistaa turvallisesti koron

Asiasanat:  
korona
koronavirus
asumispalvelut
kehitysvammainen
Kuva
Hana suljetaan kertakäyttöpaperilla käsien pesun jälkeen. Kuva Pirjo Ala-Hynnilä