Hyppää pääsisältöön

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia haun yhteydestä.

Jyväskylässä perusopetusikäisten koulupoissaoloja ehkäistään yhteisillä käytänteillä ja yhteistyössä perheiden kanssa  

Jyväskylän perusopetuksessa oppilaan poissaoloja seurataan ja poissaoloihin, myöhästymisiin tai kesken päivän koulusta poistumiseen puututaan yhteisillä toimenpiteillä. Puuttuminen on ennaltaehkäisevää, oppilaiden osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia tukevaa.

Tavoitteena on tukea oppilaan läsnäoloa koulussa ja vahvistaa kouluun kiinnittymistä, mikä ennaltaehkäisee poissaoloja ja edistää oppimista.

Asiasanat:  
poissaolo
perusopetus
yhteydenotto
käytäntö
Kuva
Tietokone, värikynät ja oppikirjat pöydällä

Nuorten kasvokkain kokoontumiset lisääntyneet – Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelut muistuttaa kotiintuloajoista valtakunnallisella Nuorisotyön viikolla

Nuorten kokoontumiset ovat pohjimmiltaan positiivinen ilmiö, mutta nuorisopalvelujen työntekijät ovat havainneet niissä myös lieveilmiöitä. Hyvin nuoretkin viettävät aikaansa keskustassa yömyöhään.

Jyväskylän nuoret ovat alkaneet kokoontua jälleen kasvokkain myös kaupungin keskustassa koronapandemian jälkeen.

Asiasanat:  
nuorisotyö
Kuva
Kaksi nuorta toistensa halauksessa Veturitallien pihalla. Kuva Hanna-Kaisa Hämäläinen

Opettamisessa on tärkeintä vuorovaikutus

Meneillään olevat muutokset pitävät Kirsi Kallionpään virkeänä. Huhtasuon yhtenäiskoulun rehtorina hänellä on tärkeä viesti vanhemmille ja tuleville opettajille.

Kirsi Kallionpää kiiruhtaa haastatteluun, mutta huomaa matkallaan kaksi allapäin olevaa pikku tyttöä. Kirsin kiire loppuu siihen.

Asiasanat:  
osaaja
uratarina
rekrytointi
Kuva
Nainen nojaa kaiteeseen. Kuva Sanna Puusaari

Kouluterveyskyselyn kuntakohtaiset tulokset ovat valmistuneet - Jyväskylässä tuloksia käydään läpi monialaisessa asiantuntijaryhmässä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kouluterveyskyselyn tulokset ovat valmistuneet ja saapuneet kuntien jatkokäsittelyyn. Kysely kerää tietoa valtakunnallisesti perusopetuksen 4. ja 5. luokkien ja 8. ja 9. luokkien oppilaiden sekä toisen asteen 1. ja 2. vuosikurssin opiskelijoiden hyvinvoinnista, terveydestä, koulunkäynnistä ja opiskelusta sekä osallisuudesta.

Samalla saadaan tietoa myös siitä, kuinka vastaajat kokevat saaneensa apua ja kuinka palvelut vastaavat tuen tarpeeseen.

Asiasanat:  
koulu
koululainen
terveys
Kuva
Lapset leikkimässä hippaa koulun liikuntatunnilla. Kuva Tero Takalo-Eskola

Nuorisorikollisuuden ja nuorten väkivaltaisen käyttäytymisen ennaltaehkäisyä toteutetaan Jyväskylässä nyt nuorisotyön keinoin – Ankkuritoiminta-hanke on käynnistynyt

Ankkuritoiminta-hankkeessa toimivat erityisnuorisotyöntekijät jalkautuvat nuorten keskuuteen kaduille, kauppakeskuksiin, asuinalueille ja kouluille.

Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelut on saanut opetus- ja kulttuuriministeriöltä avustuksen nuorisorikollisuuden ja nuorten väkivaltaisen käyttäyty

Kuva
Ankkuritoiminta-hanke on käynnistynyt 4.9.2023. Hankkeessa työskentelevät erityisnuorisotyöntekijät Pia Santa ja Atte Kotilainen. Työntekijät nojailevat kaupungintalon pohjakerroksen käytävän seiniin hymyillen. Kuvassa lisäksi keskellä erityisnuorisotyöntekijä Jussi Maasola. Kuva Esa Linna

Jyväskylän sivistyslautakunta antoi 6.9.2023 esityksensä vuoden 2024 talousarviosta  

Jyväskylän sivistyslautakunta antoi 6.9. kokouksessaan oman esityksen ensi vuoden kasvun ja oppimisen palvelujen (varhaiskasvatus, perusopetus ja nuorisopalvelut) talousarviosta.

Lautakunta esittää jatkovalmisteluun, että talouden tasapainottamisen toimenpiteitä kohdistetaan kasvun ja oppimisen palveluihin vuonna 2024 yhteen

Asiasanat:  
sivistyslautakunta
kokous
päätös
Kuva
Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan nuija. Kuva Jaana Pinson

Sivistyslautakunnassa 6.9.2023 kasvun ja oppimisen palvelujen vuoden 2024 talousarvioesitys 

Jyväskylän sivistyslautakunnan seuraava kokous on keskiviikkona 6.9.2023 kello 15.00. Lautakunta käsittelee kasvun ja oppimisen palvelujen vuoden 2024 talousarvion virkamiesesitystä. Lisäksi listalla ovat vuoden 2023 talousarvioon tehtävät muutokset, esiopetussuunnitelman päivitys sekä kasvun ja oppimisen palvelujen vuoden 2023 talouden puolivuosikatsaus.  

Kasvun ja oppimisen palveluista haetaan säästöjä 12,2 miljoonaa euroa 

Jyväskylän kaupungin tulee tasapainottaa talouttaan vuosina 2024–2

Asiasanat:  
sivistyslautakunta
talous
talousarvio
kokous
Kuva
Jyväskylän kaupungin markkinointilogossa on teksti Jyväskylä ja logo. Kuva Jyväskylän kaupunki

HarrastusLaturista löytyy Jyväskylän kaupungin tarjoama lasten ja nuorten maksuton harrastustoiminta

Maksuton harrastustoiminta kouluissa starttaa syyskuun puolivälissä. Harrastusryhmät järjestetään koulupäivien yhteydessä joko ennen koulupäivää tai koulupäivän jälkeen koulujen tiloissa tai lähellä koulua. Jyväskylän kaupungin järjestämä lapsille ja ja nuorille tarkoitettu maksuton harrastustoiminta on kerätty sähköiseen HarrastusLaturiin. Ilmoittautuminen ryhmiin käynnistyy 4.9. klo 18.

Jyväskylän kaupunki järjestää monipuolisesti erilaista harrastustoimintaa peruskouluikäisille jyväskyläläisille lapsille ja nuorille.

Asiasanat:  
liikunta
nuoriso
nuorisotila
teatteri, harrastus, nuorisoteatteri, ilmaisu
harrastus
liikuntaharrastus
kulttuuri
opetus
perusopetus
Kuva
Alakouluikäinen tyttö heittämässä pallon kohti koria harjoituksissa. Kuva Tero Takalo-Eskola

Talousarvion 2024 valmistelutilannetta esiteltiin sivistyslautakunnalle iltakoulussa 23.8.2023  

Jyväskylän sivistyslautakunnalle esiteltiin eilen 23.8.2023 iltakoulussa Jyväskylän talousarvion ja erityisesti kasvun ja oppimisen palvelujen osuuden virkamiesesityksen valmistelutilannetta. Päätösasiana kasvun ja oppimisen palvelujen osuus sivistyksen toimialan talousarviosta tulee lautakuntaan 6.9.2023.  Toimialajohtajan on tehtävä oma talousarvioesitys annettuun kehykseen talousarvion laadintaohjeen mukaisesti. 

Vuoden 2024 talousarviokehys edellyttää 9,2 miljoonan euron säästöjä kasvun ja oppimisen palveluista 

Kaupungin talousarviota valmistella

Asiasanat:  
sivistyslautakunta
talousarvio
valmistelu
iltakoulu
Kuva
Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan nuija. Kuva Jaana Pinson

”Saa käyttää luovuutta ja oppia uutta” 

Taideharrastuksissa jokainen huomioidaan yksilönä ja harrastus kasvaa lapsen varttuessa.

Sormet vilistävät koskettimistolla, kun Otso, 13, soittaa Preeriatuulia.

Asiasanat:  
kasvutarina
Kuva
Nuori istuu pianon ääressä luokkatilassa ja katsoo hymyillen kohti. Kuva Tytti Tyrväinen

Jyväskylän sivistyslautakunta päättää 14.6.2023 opiskeluhuoltosuunnitelmiin tulevista muutoksista 

Jyväskylän sivistyslautakunnan seuraava kokous on keskiviikkona 14.6.2023 kello 15.00. Lautakunta saa päätettäväkseen Jyväskylän perusopetusta koskevat opiskeluhuoltosuunnitelman. Lisäksi lautakunnalle esitetään vastaus valtuustoaloitteeseen tunne- ja vuorovaikutustaitojen opetuksen pilotoinnista Jyväskylässä sekä miten toiminnallinen tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma toteutetaan varhaiskasvatuksessa.  

Muutoksia Jyväskylän esi- ja perusopetusta koskeviin opiskeluhuoltosuunnitelmiin 

Hyvinvointialueiden käynnistyminen toi muutoksia opiske

Asiasanat:  
sivistyslautakunta
kokous
perusopetus
varhaiskasvatus
Kuva
sivistyslautakunta yhteiskuvassa kaupungintalon edessä

Jyväskylän sivistyslautakunnassa 24.5.2023 varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkko sekä yksityisen varhaiskasvatuksen palvelusetelin korotus 

Jyväskylän sivistyslautakunnan seuraava kokous on keskiviikkona 24.5.2023 kello 15.00. Lautakunta saa päätettäväkseen yksityisen varhaiskasvatuksen palvelusetelipalvelujen päivitetyn sääntökirjan ja varhaiskasvatuksen palveluseteliin 1.8.2023 voimaan tulevat indeksikorotukset. Lisäksi lautakunnalle esitellään varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkon 2023-2028 suunnitelmat sekä vastaus tunne- ja vuorovaikutustaitojen opetuksesta tehtyyn valtuustoaloitteeseen.

Yksityisen varhaiskasvatuksen palvelusetelin korotukset 1.8.2023 alkaen 

Yksityisen varhaiskasvatuksen palvelusetelin ja ostettavan esiop

Asiasanat:  
sivistyslautakunta
palveluverkko
palveluseteli
kokous
Kuva
Savulahden päiväkodin aulatila, jossa on värikkäitä istuinkalusteita. Kuva Anne Kuvaja

Lennart Makkulasta Jyväskylän lapsipyöräilypormestari lukuvuodelle 2023–2024

Jyväskylän viidenneksi lapsipyöräilypormestariksi on valittu 11-vuotias Lennart Makkula. Valitseminen toteutettiin Jyväskylän kaupungin, JYPS ry:n ja LastenParlamentin yhteistyönä. LastenParlamentti äänesti pormestarivalinnasta hakemusten perusteella.

Lennart kuvaa tunnelmiaan valinnan jälkeen näin: “Hyvältä tuntuu!

Asiasanat:  
fiksu liikkuminen
pyöräily
oppilas
koulu
Kuva
Lennart Makkula on uusi lapsipyöräilypormestari

Yhteisopettajuus Lohikosken koululla   

Yhä useammassa koulussa hyödynnetään yhteisopettajuutta. Yhteisopettajuus tarkoittaa käytännössä, että vähintään kaksi opettajaa suunnittelee, ohjaa ja arvioi yhdessä sovittua oppimiskokonaisuutta tai luokkaa. Lohikosken koulun luokanopettajat Tiina Hänninen, Vilma Tiainen ja Veera Kokko toteuttavat yhteisopettajuutta yhdessä ensimmäistä lukuvuotta. He kaikki ovat erikoistuneet opettajaopinnoissaan esi- ja alkuopetukseen.  

Tiina Hännisen, Vilma Tiaisen ja Veera Kokon 1.

Asiasanat:  
kasvutarina
Kuva
Lukujärjestys kuvattuna kuvilla, piirustuksilla ja numeroilla. Kuva Susanna Kuusinen

Säynätsalon oppilaat kotiutuneet hyvin Keljonkankaan yhtenäiskouluun - Linkki-matkoista opitaan myös uusia taitoja

Keljonkankaan Sohlberginkadulle valmistunut yhtenäiskoulu toi muutoksia Säynätsalon alueella asuvien perusopetusikäisten lasten koulumatkoihin. Elokuusta 2021 saakka Muuratsalon, Säynätsalon ja Aapistien koulujen oppilaat ovat siirtyneet viidennelle luokalle Sohlberginkadun koululle. Säynätsalon alueen oppilaille muutos tarkoitti, että koulumatkat tehdään bussilla, tai jyväskyläläisittäin Linkillä. 

Linkki-matkat ovat opettaneet ihan uusia taitoja 

Säynätsalossa asuva Viola Mattila käy Keljonkankaan yhtenäiskoulun kuudetta luokkaa.

Asiasanat:  
kasvutarina
Kuva
Kolme oppilasta koulun käytävällä välituntia viettämässä. Kuva Minna Hakkarainen

Jyväskylän sivistyslautakunnan päätöksiä 29.3.2023 

Sivistyslautakunta hyväksyi kokouksessaan 29.3.2023 asiat 23-29 esityslistan mukaisesti.

Asia 30 Nuorisotoiminnan kohdeavustukset 2023 otettiin käsittelyyn pöydältä ja sivistyslautakunta päätti myöntää kohdeavustukset liitteen mukaisest

Asiasanat:  
sivistyslautakunta
päätös
Kuva
Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan nuija. Kuva Jaana Pinson