Kouluikäisten koronarokotukset keskitetään neljälle koululle Jyväskylässä
Asiasta tiedotetaan vanhempia Wilma-viestillä.

Voit suodattaa hakutuloksia valitsemalla halumiasi suodattimia vasemmalta.
Asiasta tiedotetaan vanhempia Wilma-viestillä.
Etenkin aktiivista elämää viettävistä nuoremmista riskiryhmäläisistä suuri osa on jo sairastanut koronan.
Nyt varaamaan pääsevään ryhmään kuuluu noin 8000 asukasta.
Ajan saa joko verkosta varaamalla tai omalle terveysasemalle soittamalla.
THL suosittelee voimakkaasti immuunipuutteisille yli 12-vuotiaille viidettä koronarokoteannosta.
Nyt soitot kohdistuvat hiljattain 80 vuotta täyttäneisiin sekä heinäkuun loppuun mennessä 80 vuotta täytt
Neljättä koronarokotusta suositellaan iäkkäille järjestetyn kotihoidon ja omaishoidon piirissä oleville henkilöille.
THL laajensi viime viikolla suositustaan neljännestä koronarokoteannoksesta.
Pandemiajärjestelyjen purku etenee.
Aikaisemmin koronarokotteen myyntilupa ei mahdollistanut kolmatta annosta 12–17-vuotiaille. Tilanne on nyt muuttunut.
Kun asiakas saa koronatartuntaa osoittavan positiivisen tuloksen tekstiviestillä, hänelle edelleen myös soitetaan.
Viimeisen kuukauden aikana tartuntojen määrä on ollut Jyväskylässä viikkotasolla hieman alle 50 tartuntaa viikossa.
Muut kuin karanteeniin määrätyt lapset voivat tulla terveenä eskariin ja kouluun pääsiäisen jälkeen.
Jyväskylässä on kuluneella viikolla todettu jo tähän mennessä todettu 73 tartuntaa, joka on viikkotasolla tarkasteltuna ennätysmäärä.
Yksityiseen tilaisuuteen, josta tartunnat lähtivät liikkeelle, osallistui hieman yli 100 ihmistä.
Jyväskylän kaupungin palvelut lapsille, nuorille ja lapsiperheille. Kokosimme yhteenvedon palveluista Jyväskylässä.