Hyppää pääsisältöön
Kuva
Lapsi tabletilla pelaamassa

Jokaisella kuusivuotiaalla ja pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevalla lapsella on oikeus vähintään 700 tunnin maksuttomaan esiopetukseen. Lisäksi oikeus saada maksutonta esiopetusta koskee niitä seitsemänvuotiaita, joiden perusopetuksen aloittamista on lykätty vuodella. Perusopetuslain mukaisesti jokaisen lapsen tulee osallistua esiopetukseen ja vastuu osallistumisesta on huoltajalla.

Jos lapsi tarvitsee esiopetuksen lisäksi varhaiskasvatusta, haetaan paikkaa esiopetushaun yhteydessä. Esiopetukseen hakeminen

Toimintavuonna 2021-2022 esiopetusryhmät sijaitsevat pääsääntöisesti päiväkodeilla sekä koulujen tiloissa.

Jyväskylästä 16 esiopetuksen toimipistettä on mukana valtakunnallisessa kaksivuotisen esiopetuksen kokeilussa.

Jyväskylän esiopetuksessa painotetaan lapsen hyvää arkea, jossa toteutuu myönteinen, hyväksyvä ja arvostava vuorovaikutus, perusturvallinen kasvatusilmapiiri sekä osallisuus. Lasta rohkaistaan ilmaisemaan näkemyksiään ja kertomaan mielipiteitään. 

Jokaisella lapsella on mahdollisuus osallistua toimintoihin, jotka ovat hänelle tärkeitä ja joissa hän saa onnistumisen kokemuksia. Lisäksi jokaisella lapsella on oltava mahdollisuus oppia uusia asioita. 
Lapset, lasten vanhemmat, yhteistyökumppanit ja henkilöstö osallistuvat säännöllisesti esiopetuksen laadun arviointiin. 

Esiopetuksessa lapsi saa kehitykseensä ja oppimiseensa yksilöllistä tukea kolmiportaisen tuen mallin mukaisesti.  

Esiopetus ja koulut tekevät kiinteää yhteistyötä esiopetusvuoden aikana

Säännölliset vierailut tutustuttavat esiopetuksen oppilaan koulumaailmaan ja tulevan koulun arki, käytänteet ja väki opitaan tuntemaan yhteisissä tapaamisissa leikkien ja pelien kautta.

Esiopetuksessa noudatetaan koulujen toiminta-aikoja, mutta siten, että esiopetuksen toimintakausi päättyy aina 31.5. mennessä. Jyväskylässä esiopetusta järjestetään kunnallisissa ja yksityisissä päiväkodeissa. Esiopetuksen päivittäinen aika vaihtelee päiväkodeittain ollen joko klo 8.30 - 12.30 tai klo 9.00 - 13.00. Vuorohoidossa esiopetus järjestetään aina lasten hoitoaikojen mukaisesti. Ruotsinkielinen esiopetus järjestetään tällä hetkellä Onnimannin päiväkodissa. 

Toimintakausikohtaiset esiopetuksen toimintasuunnitelmat löytyvät kunkin päiväkodin nettisivuilta.

Kaikilla esiopetuksessa olevilla lapsilla on tarvittaessa käytettävissään varhaiskasvatuksen erityisopettajan, koulupsykologin ja -kuraattorin palvelut. Puheterapeutin sekä toiminta- ja fysioterapeutin palvelut ovat myös mahdollisia. Tukea tarvitsevien lasten siirtyminen esiopetuksesta kouluun suunnitellaan yhdessä huoltajien kanssa esiopetusvuoden aikana. Esiopetuksesta kouluun siirtymistä suunnittelee ja koordinoi varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluohjauksen tuen tiimi.