Hyppää pääsisältöön
Kuva
Kesäinen järvimaisema saarineen korkealta kuvattuna. Kuva Keijo Penttinen

Jyväskylänseutu

  • Kuva
    Kaksi henkilöä katsoo eteenpäin, toisella kamera kädessä ja toinen osoittaa sormella eteenpäin
    1.2.2023
    Keskisuomalaiset työllisyystoimijat kutsuvat kevään aikana kaikki alueen työttömät työnhakijat Kohti koulutusta -tapahtumiin ottamaan selvää opiskelun vaihtoehdoista. Kevään aikana toimijat järjestävät yhteistyössä kolme erillistä koulutustapahtumaa eri kohderyhmille. Osaamisen puute on usein syynä työttömyyteen.
  • Kuva
    jäteauto tyhjentämässä jäteastioita. Kuva Mustankorkea Oy
    15.12.2022
    Suomen ympäristökeskus SYKE on julkaissut uutta alueellista tietoa kotitalousjätteen määristä ja kierrätysasteista. Kotitalousjätteen määrän ja kierrätysasteen seurantatiedot laskettiin 10 kuntaseudulle, joita ovat Forssa, Hyvinkää, Joensuu, Jyväskylä, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Porvoo, Riihimäki ja Turku. Jyväskylä on näiden kaupunkien kärkikastia sekä kotitalousjätteen kierrättämisessä että biojätteen erilliskeruussa.
  • Kuva
    Henkilö istuu trukin ohjaimissa varastohallissa. Toinen henkilö nojaa kädellään trukkiin ja he keskustelevat. Kuva Tero Takalo-Eskola
    1.12.2022
    Keski-Suomessa on nyt haussa runsaasti avoimia työpaikkoja eri aloilta. Osaamisen puute ei ole työnhaun esteenä, sillä moniin tehtäviin voi hankkia pätevyyden lyhyellä kouluttautumisella.
  • Kuva
    Ihmisiä pöydän ympärillä. Kuva Tero Takalo-Eskola
    30.11.2022
    Koulutuskokeilussa sinulla on mahdollisuus tutustua sinua kiinnostavaan oppilaitokseen ja koulutuksen sisältöön. Jos sinulla on vaikeuksia ammatin tai alan valinnassa ja haluat varmistua suunnitelmastasi ennen kuin haet koulutukseen, koulutuskokeilu on sinulle sopiva palvelu.
  • Kuva
    Äijälänrannalla on taidetta, "Puutarhurin taivas". Kuva Jaana Pinson

    Jyväskylän seutu tarkoittaa eri yhteyksissä eri yhteistyökumppaneita.
    Yleisin seudun kuntien kokoonpano:

  • Kuva
    Korpilahden Kärkisten silta kevättalvella 2019. Kuva Riikka Kaakkurivaara. Kuva Riikka Kaakkurivaara

    Jyväskylän seutu - sen ydinalue sekä muut yhteistyökunnat - tarjoaa erinomaiset asumisen, työskentelyn, yrittämisen, opiskelun ja vapaa-ajan mahdollisuudet.

    Asuminen on väljää ja luonnonläheistä, mutta palvelut ovat lähellä ja kulkuyhteydet hyvät.

    Valittavissa on kaikki asumisen vaihtoehdot: kaupunkiasumisesta pieniin kyliin ja korpiasumiseen, sähkövalojen ja asfaltin ääreltä metsälammen rannalle kirkkaan tähtitaivaan alle, itse rakentaen tai valmiina hankkien, omistaen tai vuokraten.

    Elämä seudulla on vireää ja monipuolista, kauppa-, kulttuuri- ja kunnalliset palvelut korkeatasoisia ja koulutusta on tarjolla kaikille.