Jyväskylän seutu - ihmistä varten Etusivulle

Uutinen

Aito Sanataiteilija vastaa yleisön kysymyksiin Kulttuurisuunnistuksessa Jyväskylässä
Ritva Palviainen, Kansalaisopisto

Jyväskylän kansalaisopiston sanataidekoulu esittäytyy
sunnuntaina 5.9. klo 12.00 - 16.00
Jyväskylän pääkirjaston pienessä luentosalissa,
Vapaudenkatu 39 - 41, 40100 Jyväskylä.
Tuolloin paikalla on Aito Sanataiteilija, joka kirjoittaa sanataiteellisia vastauksia yleisön esittämiin kysymyksiin.

Nuoret sanataitelijat ovat valmistautuneet vastaamaan sekä omaa harrastustaan että laajemmin elämän eri ilmiöitä käsitteleviin kysymyksiin. Lisäksi yleisöllä on mahdollisuus tilata unelmien runo Runopalvelu Uusikuusta ja pyöräyttää Onnenpyörää, josta voittaa jatkopalan yhteiseen tarinaan. Näyttelyssä on esillä tekstejä ja monitaiteisia teoksia. Kaikenikäisille tarkoitettu ohjelma on osa Kulttuurisuunnistus-tapahtumaa.

Sanataidekoulu-nimitys otettiin käyttöön elokuun alussa. Kiinteän opetustilan sijaan koulu toimii siellä, missä harrastajat asuvat. Tänä lukuvuonna erilaisia 6–18-vuotiaille tarkoitettuja ryhmiä kokoontuu kaupungin keskustassa, Keljonkankaalla, Palokassa ja Vaajakoskella.

Lisätiedot

Pia Niskanen
Sanataiteen opettaja
Jyväskylän kansalaisopiston sanataidekoulu
Vapaudenkatu 39 - 41, 40100 Jyväskylä
p. 014 26 64084, 040 822 1463
http://www.jyvaskyla.fi/kansalaisopisto
http://www.jyvaskyla.fi/kulttuuri/suunnistus

01.09.2010 klo 15.27


+
-