Jyväskylän seutu - ihmistä varten Etusivulle
Etusivu : hankkeet : perhehanke
p
+
-


MUURAME

Hei,
olen Mervi Seriola Muuramen kunnan sosiaalitoimen perhetyöstä. Työaikani
koostuu puoliksi Muuramen kunnan perhetyöstä ja puoliksi hankkeen
perhetyöstä. Töitä tehdään yhdessä perheen kanssa sekä perheen kannalta
tärkeiden yhteistyökumppanien kanssa. Perhetyön tavoitteena on auttaa
perheitä löytämään omat voimavarat ja saada ne käyttöön niin, että
perhe selviää parhaalla mahdollisella tavalla vaikeuksien yli, itsenäiseen
elämän hallintaan. Työtäni ohjaa terapeuttinen, asiakaslähtöinen ja
voimavarakeskeinen ajattelutapa. Itselläni on jo kaksi aikuisikään
ehtinyttä lasta ja mielenkiinnolla odotan mummoroolin haasteita.


HANKE KUMPPANINA MUURAMEN ALUEEN TOIMINNOISSA:

- Perhetyön kotikäynnit.
- Voippis- Voimia vanhemmuuteen vertaisryhmä.
- Äitiverkkoryhmä 6.9. 2006 alkaen kuukauden joka kolmas keskiviikko vapaaehtoistyöntekijän kanssa.
- Pienryhmä-/kerhotoimintaa perhetyön alakouluikäisille lapsille. Ryhmässä harjoitellaan pitkäjännitteisyyttä, keskittymistä ja tuetaan lasten itsetuntoa erilaisten toimintojen avulla.
- Leiritoiminta.
- Teemapäivä Surkeen matkailutilalla.
- Alis- työskentely koulussa tukea tarvitsevien lasten ja heidän perheen kanssa.
- Perhetyöntekijän Puhelinpäivystys PErjantaisin 10.30-11.30

Tarkempia tietoja antaa Mervi Seriola, puh. 040-8657602, mervi.seriola@muurame.fi


LISÄKSI:

Perhekeskus Leikari pdf
Perhekeskus Leikari on Leikarin päiväkoti-korttelikoulun tiloissa sijaitseva fyysinen perhekeskustila, jonka tarkoituksena on olla Muuramen asukkaiden yhteinen perhetoimintakeskus. Perhekeskuksessa järjestetään perheiden hyvinvointia tukevaa yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. Tällä hetkellä Leikarissa toimintaa järjestävät Jyväskylän seudun Perhe -hanke, Muuramen seurakunta, Muuramen sosiaalitoimi ja sivistystoimi. Leikarin toimintaa koordinoi Päiväkodin johtaja Tuija Kuha puh. 014-659 708, 040 - 822 9019, tuija.kuha@muurame.fi


   Sivu valmistui ajassa  0.0089 sekuntia.