Jyväskylän seutu - ihmistä varten Etusivulle
Etusivu : hankkeet : perhehanke
p
+
-

Päämäärä:

Pysyvän paikallisella tasolla toimivan perhepalveluverkoston rakentaminen.

Perhepalveluverkosto perustuu eri toimijoiden entistä tiiviimpään kumppanuuteen sekä perheiden vahvuuksien ja vertaistuen hyödyntämiseen.

Hankkeen lähtökohtana on toimijoiden aikaisempaa tiiviimpi kumppanuus, peruspalvelujen verkostoiminen. Hankkeen avulla uudistetaan toimintakulttuuria ja toimintatapoja, mm. ennaltaehkäisevän työn sekä varhaisen auttamisen yhteistyörakenteita uudistamalla.

Palvelujärjestelmää kehitetään lisäämällä asiakaslähtöisyyttä ja osallistumismahdollisuuksia sekä tukemalla perheiden luonnollisia verkostoja ja omatoimisuutta. Lähtökohtana on perheiden elämä ja arki luontevissa arkipäivän yhteyksissä, joita hyödyntäen perhepalveluverkostoa rakennetaan.

Toimintaperiaatteet ja päämäärät ovat samat eri kunnissa, mutta eri alueiden erilaiset lähtökohdat ja käytännöt otetaan toiminnan suunnittelussa ja järjestämisessä huomioon


   Sivu valmistui ajassa  0.0067 sekuntia.